sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Suuret oluet pienet panimot sekä neitsytperunafestivaali, Turku


Jopas jotakin, olen saanut jonkun sortin aiheen taas kirjoittaa, nimittäin tämän viikon loppupuolella Turussa järjestettiin neitsytperunafestivaali ja samaan aikaan paikan päällä myös suuri valikoima pienten panimoiden oluita. Oluen ystävänä minun täytyy kyllä myöntää, että harmitti saapua paikalle myöhään iltasella sekä kukkaro tyhjemmän puoleisena, mutta siitä huolimatta löysin uuden suosikki portterin sekä pääsin maistamaan telttasapuskaa á la Smör ja Rocca. Turun ravintoloita edustamassa olivat myös Mami ja Pinella.



Vaikka nämä neitsytperuna-annokset eivät ihan ulkonäöllisesti kummankaan ravintolan perustasoa ilmentänyt, niin harvemmin sitä kuitenkaan tulee syötyä festaripenkeillä taivasalla Smörin ylikypsää Hereford-härkää tai Roccan espanjalaista palvattua possua kera tietysti teeman neitsytperunoiden. Vähän harmitti, että Smörin listalla alunperin ollut luomukartista oli päässyt loppumaan, mutta kyllä sitä aterioinnin jälkeen tuli hymyiltyä leveästi ylikypsä lihanpala hampaan kolossa. Roccan annos kyllä onnistui yllättämään minut jälleen kerran makukokonaisuudellaan ja perunoissa oli mukavasti tulista potkua.




Oluita en kahta enempää maistellut sillä olin autolla liikenteessä ja tosiaan edelleen elelen taloudellisesti aika tiukkaa aikaa, ettei varaa suurempaan maisteluun olisi ollutkaan. Listalla oli kuitenkin yksi, jota oli pakko päästä maistamaan, nimittäin Malmgårdin Huvila X-Porter. Tummien oluiden ystävänä voin julistaa tämän oluen suoraan suosikkieni kärkeen. Perus portterin ominaisuuksien lisäksi oluesta löytyi mukavan lempeä savun maku, joka onnistui kyllä hurmaamaan minut ensi siemauksella.


Vähän aluksi harmitti, että missasin Taste of Helsingin, mutta kyllä tämäkin kokemus oli kokemisen arvoinen. Molemmat järjestetään varmasti ensivuonna uudestaan, jolloin pääsen maistelemaan lisää teltta-annoksia. Suuret oluet pienet panimot-tapahtuma järjestetään vuoden mittaa myös muillakin paikkakunnilla.