sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Blanko, Turku

Turun ehkä parhaimmalla paikalla, Aurasillan kupeessa sijaisteva ravintola Blanko on kerännyt turkulaisten suosiota jo jonkin aikaa. Paikka tunnetaan sunnuntaibrunssistaan sekä Aurakadun puoleisesta terassistaan, jossa voi usein nähdä Turun parhaiten pukeutuneet juhlijat. Ravintola Blanko tarjoaa lounaan, brunssin, listaruokien  ja catering-palvelun lisäksi myös vaihtuvien tiskijukkien soittolistat.

Monipuolisen tarjonnan takia olen tehnyt jo useamman visiitin ravintolaan saadakseni kokonaisvaltaisen mielikuvan ravintolan annista, tunnelmasta ja palvelusta. Kuten arvata saattaa, silmäruokaa kuvien muodossa on siis kertynyt käyntien myötä.

Blanko tarjoaa laadukkaan lounaan arkisin kello 11-15.00 viikottain vaihtuvin listoin, joka päivällä oma kasvisvaihtoehtonsa.

Iltaisin Blanko muuttuu rennoksi musiikin tahdittamaksi ravintolaksi, jonka keittiö on avoinna klo 22.00 asti. Pilkun tarkkaa tämä kuitenkaan ei ole, sillä itse tilasin jälkiruokani keittiön sulkemisen jälkeen ja sain nautiskella hyvästä jäätelöannoksesta vielä puolituntia kokkien työajan päätyttyäkin.


À la carte-listalta löytyy jokaiselle jotakin ja mainitsemisen arvoisena näen salaattiannokset, jotka ovat kokonsa, ulkonäkönsä ja makunsa puolesta joka sentin arvoiset. Luomuhärän marmoroitu ulkofile sen sijaan olisi kaivannut hieman enemmän suolaa ja mureutta, mutta lisukkeena olleet sienet olivat sitäkin maukkaampia. Broileri-avocado foccaccia oli kaikinpuolin herkullinen ja annoskokokin hintaansa näden paikallaan. Blankon juomalista on suhteellisen laaja , joten kenenkään ei tarvitse istua iltaansa ravintolassa kuivin suin.




Blankon brunssi on saanut aikaisemmin hyviä arvosteluita ja onkin Turun suosituimpia. Pöytävarausta brunssille ei saa, mutta tarjoilijan mukaan klo 12-14.00 ovat kiireisimmät, joten ruuhkasta ahdistuvien on parempi siirtää syömisensä tuon ajankohdan jälkeen. Itse saavuin seuralaisteni kanssa paikalle tasan kello 14.00 ja saimme neljälle pöydän siltä seisomalta. Tosin huomasin tarjonnan hieman vaihtuneen sillä välin, kun olimme siirtymässä jälkiruokapöytään, joten valitettavasti herkulliselta näyttänyt suklaakakku jäi tällä kertaa maistamatta.


Hintaa brunssilla on 18,00 euroa sisältäen kaikki tarjolla olevat ruuat ja juomat santsikierroksineen, joten kalliiksi sitä ei voi laskea. Sen sijaan olisimme kaivanneet hieman enemmän hedelmävalikoimaa, kuten banaaneja tai appelsiineja sekä hieman enemmän aamupalapuolelle menevämpänä esimerkiksi mysliä. Toisaalta Blankon brunssi kestää ilta viiteen, joten en usko siihen aikaan paikalle saapuvien himoitsevan kovinkaan paljon myslin perään.



Jäätelön kauha oli hieman hankalakäyttöinen ja asiakas toisensa jälkeen minut mukaan lukien, joutui hieman taistelemaan saadakseen annoksensa kulhoon. Tarjolla olleet sienet olivat ehtineet jäähtyä turhankin paljon ja muuttuneet vetisen mauttomiksi. Kevätkääryleet brunssipöydässä olivat hieman erikoinen näky, mutta maistuivat siinä missä munakokkeli ja lihapullat kastikkeessa.




Leipävalikoima oli laaja sekä salaatteja oli useampaa sorttia. Leikkeleitä ja juustojakin löytyi sopivasti. Jälkiruokapöydässäkin oli kulinaristeille tarjota muutama juustopalanen sekä hieman "vaatimattomille" marjarahkaa, jäätelöä, hillolla täytettyjä lettuja sekä pikkuleipiä.


 


Kahvia sai juoda riittämiin ja tarjolla oli myös herkullisen raikkaita mehuja sekä mangoboolia.



Palvelu kaikkina kertoina on ollut moitteetonta ja hyvin ystävällistä sekä asiantuntevaa. Tunnelma ravintolassa  on ajoittain aika tiivistä, mutta pöytäseurueessa saa keskustella asiansa kuitenkin rauhassa. Ainoa häiritsevä tekijä kaikkina ravintolassa käyminä kertoina on ollut liian kovaa soiva musiikki, vaikka usein olen johonkin kulman tai nurkan taakse päässytkin istumaan, on jokainen mukana ollut seuralainen sanonut samaa.

Sisustukseltaan ravintola on moderni, sisältäen mukavia yksityiskohtia ja persoonallisuuksia. Ajoittain suuresta asiakasmäärästään huolimatta, henkilökunta on minusta onnistunut pitämään tilat yllättävänkin siisteinä. Pyörätuolillakin pääsee paikanpäälle.



Mikäli sattuu eksymään seudulle, suosittelen vähintään kahvikupposen nauttimista Turun jokirantamaisemissa.

Kaksi ja puoli tähteä 
**1/2


Ruokakori - oiva lahja kenelle tahansa

Jostain kumman syystä meille on syyskuun aikana sadellut kutsuja jos jonkinmoisiin syntymäpäiväjuhliin, home coming-partyihin ja kissan ristiäisiin. Lahjaideat alkoivat jo olla luokkaa viini- tai samppanjapullo eli tylsän muodollista. Pohtiessamme lahjaa eräälle mieheni sukulaiselle saimme jymyidean - ruokakori! Kellepä nyt ei ruoka kelpaisi ja korin saa räätälöityä hyvinkin persoonalliseksi ja saajansa näköiseksi. Tämän korin saanut syntymäpäiväsankari arvostaa luomua, joten päätimme kerätä hänelle pienen luksusaamiaiskorin luomutuotteista.


Korissa Pauligin Colombia 250g luomukahvi, Fior di Frutta aprikoosimarmeladi, luomu Gouda-juustoa, Succo di Mela luomuomenamehu sekä luksusta tuomaan Valrhona Andoa Noir 70% luomusuklaa. Lisäksi lähes jokaiselle tuotteelle oli myönnetty Fairtrade-merkki, joten päivän hyvä työ on korin mukana maksimoitu.


lauantai 8. syyskuuta 2012

Jos voittaisin lotossa niin...

... Ostaisin tämän annoksen. Bloomsbury's The Golden Pheonix noin 21 000 euroa maksava kuppikakku. Ei mitään tolkkua, mutta varmasti hieno kokemus ja rahat menisivät hyvään tarkoitukseen, sillä osa tuotosta lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.




torstai 6. syyskuuta 2012

Mullistuksia luvassa...

Hei vaan kaikki lukijat!

Kauan olen haaveillut kirjoittavani postausta, joka ei liity ruokaan ainakaan suoranaisesti. Minulle on tarjottu nimittäin järjettömän hieno tilaisuus olla mukana uudenlaisessa Inspiration-konseptissa ja siihen liittyen oikeassa sivupalkissa on TNS-gallupin toteuttama lukijatutkimus, jossa voi voittaa 50 euron arvoisen lahjakortin! Toivottavasti viitsit vaivata muutaman minutin ajastasi vastaamiseen ennen kokkailuun ryhtymistäsi!


Kiitos ja maukkaita lukukokemuksia blogini parissa!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Pikalihamakaronilaatikko

Vaikka kuinka rakastankin ruokaa ja kaikkea siihen liittyvää, en minäkään syö lounaaksi sisäfile pihviä tai nautiskele iltapäiväkahvitauolla Tarte Tatinia. Itseasiassa lounassuosikkini on pikalihamakaronilaatikko, edullisuutensa, helppoutensa, lämmitettävyytensä ja punnittavuutensa (kalorien laskeminen) takia. Makukin on tässä simppelissä ruuassa kohdallaan, ja tämän taitaa jokainen vaikka silmät ristissä illalla tai aamulla!

Pikalihamakaronilaatikko


Tarvitset:

Makaronia
Jauhelihaa
Kananmunia
Sipulia
Öljyä tai voita
Mausteita jauhelihaan

Ota jauheliha huoneen lämpöön, laita paistinpannu kuumenemaan ja makaronien keitinvesi kiehumaan lisäten hyppysellisen suolaa. Hienonna sipuli. Lisää kuumalle pannulle loraus öljyä tai nokare voita, jauheliha sekä sipulit ja ruskista kunnolla. Keitä makaronit ohjeen mukaan. Kun jauheliha-sipuliseos on melkein valmis, mausta se oman makusi mukaan ja lisää joukkoon kananmuna per 200g jauhelihaa. Kun molemmat ovat valmiita, niin sekoita ne keskenään ja eikun lautaselle tai eväsrasiaan ja ketsuppia kyytipojaksi! Hickory & brown sugar-kastike toimii myös, jos ketsuppi kyllästyttää.