Kävin avokkini kanssa pienellä talvilomalla etelän auringon alla Lanzarotella. Matkustaessa aika usein tulee syötyä vain ulkona, joten tämä oli oiva tilaisuus kartuttaa lisää ravintolakokemuksia. Teen muista ravintoloista oman koosteen, mutta tämä ravintola ansaitsee kyllä oman postauksen.
La Tegala sijaitsee noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Puerto del Carmenista, jossa hotellimme sijaitsi. Tämä ravintola oli ainoa, jossa pystyin syömään ajattelematta salmonellatartuntaa tai muita mahdollisia turistivaivoja. Ravintolalla ei ole yhtään Michelin-tähteä, mutta on kyllä saanut suosituksen.
Saaren varmasti yksi moderneimmista rakennuksista kätkee sisälleen mukavan viihtyisän ja maisemarikkaan ravintolan. Olimme ainoat asiakkaat, mikä johtunee siitä, että söimme tyypilliseen suomalaiseen klo 18.00 aikaan, emmekä myöhemmin hämärän tullessa, jota paikalliset sen sijaan suosivat. Hyvänä puolena ainakin se, että palvelu ja ruoka ei ollut kiireellä tehty, ja näin helpotusta arvosteluun ei sen turvin ole luvassa.
Vanhempi tarjoilijatar ohjasi meidät pöytiin istumaan. Saaren karun maaston huomioonottaen näkymät ravintolan ikkunasta olivat hienot. Varsinkin kun sai seurata auringon laskua edessä olevan tulivuoren taakse. Muuten ravintola oli hyvin valoisa ja hyvin yksinkertaisesti, mutta modernisti sisustettu.
Tarjoilijatar ojensi meille menut ja viinilistan sekä kyseli haluaisimmeko vettä, johon tietysti vastasimme myöntävästi. Viinivalikoima oli mielestäni menun nähden sopiva, mutta tällä kertaa pyysin tarjoilijaa tuomaan meille jotakin, joka sopisi kokonaisuutena hyvin tilaamiemme ruokien kanssa ja laseihimme päätyi punainen
Azpilicueta, Crianza 2008, Rioja. Viinin kanssa samaan aikaan tarjoilija toi pöytäämme leipää sekä
paahdettua leipää chorizo-levittellä, joka oli äärettömän hyvää.
Ennen varsinaisia alkuruokia saimme keittiön tervehdyksen
meribassiterriini juuressipsillä. Meribassi oli kyllä aikansa elänyt ja enemmänkin, joten onneksi pala oli pieni, sillä muuten olisi tervehdys palannut keittiöön kokin ihmeteltäväksi.
Varsinaisena alkuruokana
Ropa Vieja eli kanarialainen seepia-kikhernemuhennos. Kikherneet olivat kyllä niin jauhoisia, että jouduin palauttamaan annoksen puoliksi syötynä seepian palaset kadonneena takaisin keittiöön, josta tarjoilija hieman loukkaantui. Seepia muistutti hyvin paljon kampasimpukkaa, mutta hieman tiiviimpää sellaista. Voisin kyllä syödä jatkossakin. Ravut maistuivat liikaa merivedelle ja niissä oli peräsuolet paikallaan, joten maistamisen jälkeen jäivät lautasen reunalle. En muuten missään ole törmännyt näin kuumaan lautaseen. Tarjoilija kyllä siitä vihjaisi, mutta onnistuin silti polttamaan näppini tohelo kun olen.
Avokkini alkuruokana oli lajitelma tyypillisiä espanjalaisia alkuruokia. Ainakin
friteerattua simpukkaa, veri-pähkinäpallo, graavilohikreemillä täytettyjä taateleita, friteerattu vuohenjuustopallo paikallisesta juustosta, katkarapurulla, kinkku -ja juustoleivos sekä friteerattua kinkkua. Ehdoton lemppari lautasella oli graavilohikreemillä täytetyt taatelit, joita aion valmistaa kotonakin. Simpukka oli molemmille uusi tuttavuus, mutta hyvää sekin. Vuohenjuusto paljastui minulle ikävänä yllätyksenä, mutta tuoreutensa ja ehkä normaalia miedomman makunsa ansiosta en oksentanut lautaselle. Ehkä vielä jonain päivänä opin syömään tätä "herkkua".
Pääruuan kohdalla otin riskin, sillä oikein laadukas tuore karista ei maistu villalle, mutta tälläkertaa karitsa ei ollutkaan niin laadukasta, mutta syötävää kumminkin
friteerattua karitsaa Lanzaroten tapaan, perunoita ja vihanneksia. Perunat eivät enää olleet minulle uusi tuttavuus, mutta pidin niistä, sillä ne muistuttavat hyvin paljon meidän uusia perunoitamme - vain voi puuttuu. Kasvislisäke oli hyvin mieleinen ja kaikissa oli puhtaat tuoreet maut. Valitettavasti liha oli kuitenkin hieman turhan vanhaa ja harmaata. Kuvassa olevaa
mojo-kastiketta ostin itselleni tuliaiseksi.
Herra tilasi itselleen
neljä lihaa: broilerin rintafilee, porsaan kylkeä, naudan entrecôte sekä karitsan makkara. Kastikkeena
sinappimajoneesi, lisukkeina yrttiperunaa ja wokattuja kasviksia.
Kaipasin jälkiruuaksi jotakin raikasta tuhdin karitsan jälkeen ja päätin tilata
mango-samppanjasorbéen ja parempi puoliskoni päätyi jälleen
lajitelmaan: riisivanukas, suklaa soufflé, kiivi-juustokakku, crème brûlée sekä viikunahilloa. Mango-samppanjasorbée oli turhankin samppanjainen tai tarkemmin se sisälsi cavaa eikä samppanjaa, mutta raikas kuitenkin. Ulkonäöltään ehkä hieman surullinen esitys. Lajitelmassa crème brûlée oli kyllä pohjanoteeraus - pelkkää lilluvaa kermaa kupissa ja hieman liekitettyä sokeria koristeena. Juustokakku on aina juustokakku ja riisivanukas oli kuin raaka riisipuuro. Jälkiruuan paras oli taivaallinen viikunahillo, jota sitäkin ostin mukaani, mutta en usko sen olevan yhtä hyvää kuin tämä kokin tekemä.
Ruuasta yleisesti: Kokonaisuutena ruuat olivat hieman pettymys, mutta jokaisesta ruuasta löytyi silti hyviä komponentteja. Mikäli raaka-aineiden laatu olisi ollut parempi, erityisesti karitsan kohdalla, uskoisin ruokien voineen olla parempia. Positiivista kuitenkin, kyllä tämä turistirysän rantakeittiöt voittaa. Ja mikäli joku kulinaristi saarelle eksyy, suosittelen kuitenkin käväisemässä ravintolassa, sillä muualta ei tuntunut löytyvän paikallista ruokatarjontaa, jota itse kuitenkin haluaisin matkustellessani syödä, enkä spaghetti bolognesea, pizzaa tai joka paikassa tarjottavaa beef sirloinia. Samalla hinnalla ei Suomessa syö.
Palvelusta yleisesti: Mikäli tarjoilijatar olisi osannut englantia enemmän kuin hello and welcome, eikä olisi unohtanut kaataa lisää juomia, niin palvelu olisi ollut nappi suoritus. Kielimuurista huolimatta saimme kuitenkin kaikki ne ruuat, jotka olimme tilanneetkin.
Sisustuksesta ja tunnelmasta yleisesti: La Tegala on moderni ja viehättävä pieni ravintola. Tunnelma ravintolassa oli erittäin rauhallinen ja myös viihdyttävä, sillä taustalta kuului tarjoilijattaren laulua baarin puolelta. Valitettavasti en huomannut tarkistaa pyörätuolilla pääsyä ravintolaan, mutta pääovelle ainakin vei rappuset.
* Yksi tähti
