E. Ekblom, Turku

Turusta ei kehuttavan montaa viiniravintolaa löydy, mutta onneksi laatu korvaa määrän. Vastikään remontoitu E. Ekblom miellyttää maanläheisellä sisustuksellaan sekä erikoisilla yksityiskohdillaan. Ravintolan kattavan viinivalikoiman lisäksi talo tarjoaa myös muita juomia oluesta siideriin. Lisäksi ravintolasta saa erityisen edulliseen hintaan vatsansa täytettä torstaista lauantaihin, sillä vaihtuva kolmen ruokalajin menu kustantaa huikeat 29,00 euroa. Tämän lisäksi tarjolla on myös pienempää purtavaa vaikkapa viininmaistelun oheen.

Tämänkertaisen menun aloitti pikkublinit siianmätismetanalla ja punasipulilla, blinikauden herkkua siis. Oikein sopiva alkuruuaksi. Siianmätismetana oli ehkä kuitenkin hieman vaatimattoman makuista, mutta koostumukseltaan miellyttävä.

Pääruokana fasaani wallenberg ja perunamuhennosta. Wallenbergissä erittäin tasainen koostumus ja lisukkeet toimivat hyvin kokonaisuudessa. Perunamuhennos maistui ehkä hieman tärkkelykselle ja olisin kaivannut sekä wallenbergiin että muhennokseen ripauksen enemmän suolaa. Seuralaiseni söi ensimmäistä kertaa fasaania, hän kuvaili makua maksalaatikkomaiseksi. Rohkenen kyllä olla asiasta hieman eri mieltä, mutta riistaan tottumaton saattaa hyvinkin rinnastaa riistan maun maksalaatikkoon.

Jälkiruokana suklaakakkua ja suklaamoussea. Maistuva jälkiruoka, valitettavan usein olen törmännyt siihen, että jälkiruoka on hieman mitäänsanomaton pääruokaan verrattuna, mutta tällä kertaa näin ei käynyt. Suklaa maistui puhtaalle tummalle kaakaolle ja rapea keksi loi annokseen kaivattua tekstuuria ja suutuntumaa.

Mielestäni E. Ekblom on onnistunut uudistuksessaan niin sisustuksen kuin tarjoilunkin osalta. Tarjoilijatar tulikin kysymään meiltä, miten tällainen hieman ehkä pubimainen istumajärjestely toimii ruokailijan näkökulmasta, johon pystyin ilokseni vastaamaan, että oikein hyvin. Vaikka viereisen pöydän illallistajat istuivatkin suhteellisen lähellä, tilan akustiikka toimi sen verran hyvin, ettei välimatka häirinnyt ollenkaan. Pöytäkin oli loppupeleissä oikein passelin kokoinen, vaikka aluksi hieman mietinkin, että käykö ahtaaksi.

Ruoka vastasi mielestäni hyvin hintaansa, mutta myönnettäköön pienen pettymyksen iskeneen pääruuan kohdalla, sillä annos oli mielestäni ehkä hivenen liian lounasmainen, mutta tässä tilanteessa en kuitenkaan pitänyt sitä niin vakavana, sillä aika usein tämän kolmen ruokalajin hinnalla saa ravintolasta vain pääruuan. Yllätyksekseni menulle ei oltu laadittu omaa viinipakettia, mutta asiantunteva henkilökunta osasi valita hyvin juomat täydentämään annoksia.

Palvelu oli mutkatonta, asiantuntevaa ja ystävällistä. Hieman ehkä harmistuin, kun näin harjoittelijapojan törmäävän kiireessä asiakkaaseen, joka tästä syystä onnistui läikyttämään kuohuvan rinnuksillensa, mutta poika jatkoi vaan matkaansa. Olin myös positiivisesti yllättynyt siitä, että ravintola tarjoaa myös suhteellisen laajan olutvalikoiman viinivalikoiman lisäksi. Ravintola sopii mielestäni hyvin niin pienen kuin isonkin ryhmän illanviettoon. Voin hyvällä omatunnolla suositella tätä ravintolaa ystävillenikin.

Kaksi tähteä

**

Blanko, Turku

Turun ehkä parhaimmalla paikalla, Aurasillan kupeessa sijaisteva ravintola Blanko on kerännyt turkulaisten suosiota jo jonkin aikaa. Paikka tunnetaan sunnuntaibrunssistaan sekä Aurakadun puoleisesta terassistaan, jossa voi usein nähdä Turun parhaiten pukeutuneet juhlijat. Ravintola Blanko tarjoaa lounaan, brunssin, listaruokien  ja catering-palvelun lisäksi myös vaihtuvien tiskijukkien soittolistat.

Monipuolisen tarjonnan takia olen tehnyt jo useamman visiitin ravintolaan saadakseni kokonaisvaltaisen mielikuvan ravintolan annista, tunnelmasta ja palvelusta. Kuten arvata saattaa, silmäruokaa kuvien muodossa on siis kertynyt käyntien myötä.

Blanko tarjoaa laadukkaan lounaan arkisin kello 11-15.00 viikottain vaihtuvin listoin, joka päivällä oma kasvisvaihtoehtonsa.

Iltaisin Blanko muuttuu rennoksi musiikin tahdittamaksi ravintolaksi, jonka keittiö on avoinna klo 22.00 asti. Pilkun tarkkaa tämä kuitenkaan ei ole, sillä itse tilasin jälkiruokani keittiön sulkemisen jälkeen ja sain nautiskella hyvästä jäätelöannoksesta vielä puolituntia kokkien työajan päätyttyäkin.

À la carte-listalta löytyy jokaiselle jotakin ja mainitsemisen arvoisena näen salaattiannokset, jotka ovat kokonsa, ulkonäkönsä ja makunsa puolesta joka sentin arvoiset. Luomuhärän marmoroitu ulkofile sen sijaan olisi kaivannut hieman enemmän suolaa ja mureutta, mutta lisukkeena olleet sienet olivat sitäkin maukkaampia. Broileri-avocado foccaccia oli kaikinpuolin herkullinen ja annoskokokin hintaansa näden paikallaan. Blankon juomalista on suhteellisen laaja , joten kenenkään ei tarvitse istua iltaansa ravintolassa kuivin suin.

Blankon brunssi on saanut aikaisemmin hyviä arvosteluita ja onkin Turun suosituimpia. Pöytävarausta brunssille ei saa, mutta tarjoilijan mukaan klo 12-14.00 ovat kiireisimmät, joten ruuhkasta ahdistuvien on parempi siirtää syömisensä tuon ajankohdan jälkeen. Itse saavuin seuralaisteni kanssa paikalle tasan kello 14.00 ja saimme neljälle pöydän siltä seisomalta. Tosin huomasin tarjonnan hieman vaihtuneen sillä välin, kun olimme siirtymässä jälkiruokapöytään, joten valitettavasti herkulliselta näyttänyt suklaakakku jäi tällä kertaa maistamatta.

Hintaa brunssilla on 18,00 euroa sisältäen kaikki tarjolla olevat ruuat ja juomat santsikierroksineen, joten kalliiksi sitä ei voi laskea. Sen sijaan olisimme kaivanneet hieman enemmän hedelmävalikoimaa, kuten banaaneja tai appelsiineja sekä hieman enemmän aamupalapuolelle menevämpänä esimerkiksi mysliä. Toisaalta Blankon brunssi kestää ilta viiteen, joten en usko siihen aikaan paikalle saapuvien himoitsevan kovinkaan paljon myslin perään.

Jäätelön kauha oli hieman hankalakäyttöinen ja asiakas toisensa jälkeen minut mukaan lukien, joutui hieman taistelemaan saadakseen annoksensa kulhoon. Tarjolla olleet sienet olivat ehtineet jäähtyä turhankin paljon ja muuttuneet vetisen mauttomiksi. Kevätkääryleet brunssipöydässä olivat hieman erikoinen näky, mutta maistuivat siinä missä munakokkeli ja lihapullat kastikkeessa.

Leipävalikoima oli laaja sekä salaatteja oli useampaa sorttia. Leikkeleitä ja juustojakin löytyi sopivasti. Jälkiruokapöydässäkin oli kulinaristeille tarjota muutama juustopalanen sekä hieman "vaatimattomille" marjarahkaa, jäätelöä, hillolla täytettyjä lettuja sekä pikkuleipiä.

 

Kahvia sai juoda riittämiin ja tarjolla oli myös herkullisen raikkaita mehuja sekä mangoboolia.

Palvelu kaikkina kertoina on ollut moitteetonta ja hyvin ystävällistä sekä asiantuntevaa. Tunnelma ravintolassa  on ajoittain aika tiivistä, mutta pöytäseurueessa saa keskustella asiansa kuitenkin rauhassa. Ainoa häiritsevä tekijä kaikkina ravintolassa käyminä kertoina on ollut liian kovaa soiva musiikki, vaikka usein olen johonkin kulman tai nurkan taakse päässytkin istumaan, on jokainen mukana ollut seuralainen sanonut samaa.

Sisustukseltaan ravintola on moderni, sisältäen mukavia yksityiskohtia ja persoonallisuuksia. Ajoittain suuresta asiakasmäärästään huolimatta, henkilökunta on minusta onnistunut pitämään tilat yllättävänkin siisteinä. Pyörätuolillakin pääsee paikanpäälle.

Mikäli sattuu eksymään seudulle, suosittelen vähintään kahvikupposen nauttimista Turun jokirantamaisemissa.

Kaksi ja puoli tähteä 

**1/2

Stefan's Steakhouse, Turku

Rankkasateet ja ukkosmyrskyt aiheuttivat hiekkavalumia tiellemme ja koimme aiheelliseksi palkita koko päiväisen aherruksemme pienellä ravintolaillallisella. Stefan's Steakhouse rantautui Turkuun jo jokin aikaa sitten vanhan Hermannin tilalle Turun jokirantaan osoitteeseen Läntinen rantakatu 37. Amerikkalaisvivahteisen pihvipaikan erikoisherkkuna on Waguy-härkä, joka on Uudessa-Seelannissa Kobe-härän tyyliin kasvatettu rotu. Valitettavasti tulevien kesälomareissujemme takia tyydyimme syömään hieman edullisemmin - tai ainakin niin oli tarkoitus.

Ravintolan hinnat hieman pistivät silmät pyörimään, mutta kerta pöytään oli jo istuttu, niin eipä siitä enää tyhjällä vatsalla nousta. Passasimme alkuruuat, mikä ei meille ole kovin tavanomaista. Punaviinin ystävänä tilasin 12 cl Baron De Ley Gran Reserva, Rioja, Tempranillo hintaan 11,00€, joka tuosta määrästä oli jo aikas tuntuva. Mieheni päätyi siiderilinjalle maksaen Strongbow-lasillisesta 5,50€.

Pääruokana oli tavanomaisesta ulkonäöstä poikkeava ja persoonallinen L.A. Burger 22,00€. Pihvi oli mukavan paksu ja medium, kuten olin tilannutkin sekä valmistettu jauhetusta Black Anguksen lihasta. Suolaa ja pippuria se olisi kyllä hieman kaivannut enemmän kyytipojakseen, mutta kokonaisuutena maistuva. Kurkku, joka ei hampurilaistäytteenä ole sieltä perinteisimmästä päästä, oli viipaloitu uhuiksi siivuiksi, kuten myös tomaatit. Cheddar-juusto oli maukasta ja pidin timjamin tuomasta vivahduksesta. Makukokonaisuudesta jäi kuitenkin puuttumaan jokin. Lieneekö sitten BBQ-kastikkeen puuttuminen vai liika erikoisuus. Lisukkeena hampurilaisen kanssa tarjoiltiin parmesanranskalaisia ja mielestäni tuo makuyhdistelmä toimi mukavasti.

Mieheni päätti tilata Black Angus-härkää 150g Tenderloin hintaan 29,00€. Lisälisukkeina konjakki-viherpippurikastike 3,00€ sekä paahdettuja juureksia ja timjamia hintaan 3,00€. Pihvin kanssa yksinään lisukkeena paahdettu valkosipuli, joka on ensimmäinen mihin olen ravintoloissa törmännyt, kotioloissa useinkin sitä valmistanut, sekä pari lehteä rukolaa ja tomaattia. Lisukkeet ovat siis ehkä hieman välttämätön, tai vähintäänkin suositeltava annoksen kanssa, joten hintaa tulikin 150 gramman pihville 35,00€. Lisäksi tarjoilija vaikutti vielä olettavan lisukkeiden tilaamista. Pihvi oli kyllä koostumukseltaan täydellinen, suolaa ja pippuria siinäkin ehkä hieman niukasti, mutta rakenteen vuoksi saatanee sen anteeksi. Kastikkeessä konjakki sekä viherpippuri hieman vaisuja sekä juureslisukkeen palsternakat olivat inan liian kovia.

Jälkiruokien kohdalla mietimme, vaihdammeko ravintolaa, mutta tämän blogin takia päätin niidenkin osalta kortin katsoa. Strawberry & Lime 9,00€ oli pienoinen pettymys. Mansikkavaahto muistutti hiljattain mansikkahilloa valmistaneena hillon päältä kuorittua vaahtoa, mutta kirpeää sellaista, että kieli meni hieman rikki. Lisäksi pensasmustikat saivat minut hieman surulliseksi, sillä kotimaisia metsämustikoitakin on jo saatavilla. Muista marjoista en osaa sanoa. Limesorbetti maistui sille mille pitääkin.

Chocolate & Popcorncake 12,00€ ei mieheni mielestä avautunut. Hän ei oikein ymmärtänyt popcornien ideaa jälkiruuassa. Kakku oli kylläkin mukavan kosteaa ja valkosuklaavaahtokin sopi annokseen hyvin, joskin itse olisin toivonut hieman enemmän valkosuklaan makua kermavaahdon sijaan.

Ravintolan tunnelma oli rauhallinen, sillä paikalla oli vain muutama asiakas meidän lisäksemme, mikä ei sinällään ole ihme maanantai-illaksi. Sisustus oli myös mukavan moderni ja maanläheiset värit sopivat rantamiljööseen kauniisti. Ravintolassa on paljon asiakaspaikkoja, alakerrassa baari sekä suurehko terassi Aurajoen rannalla. Pöytätabletin koin ehkä hieman epäkäytännölliseksi taskunsa takia.

Palvelu oli mukavan rentoa, mutta ajoittain olisin toivonut hieman enemmän rauhallisuutta ja varovaisuutta, vaikka vahinkoja sattuukin, niin astioiden tai tuolien kolahteleminen usein kiinnitti turhan paljon huomiotani. Lisäksi olin harmistunut siitä, että vettä ei kaadettu laseihin edes aluksi, vaikka asiakasmäärä olisi extrapalvelun sallinutkin. Olisi myös ollut mukavaa, että viinikin olisi kaadettu pöydässä ja esitelty pullo vielä ensin ennen kaatoa, kuin tuoda lasi pöytään valmiiksi viinikassassa kaadettuna. Sanan "lady" käyttö pisti hieman hymyilyttämään, mutta olihan tuo mukavan persoonallista. Kattauksessa ollut alkuruokaveitsi häiritsi minua sillä, joko se oli huonosti kiillotettu tai eksynyt matkalla tiskissä, nimittäin se näytti käytetyltä. Lisäksi mansikkajälkiruuan kanssa tuotu kahvilusikka antoi aihetta ihmetykseen, sillä miehelleni kuitenkin katettiin jälkiruokalusikka, lieneekö sitten suhteutettu annoksen kokoon.

Hintaa kuitenkin kertyi ja annoksiin sekä palveluun suhteutettuna illallinen oli pienoinen pettymys. Ehkä ensikerralla.

** Kaksi tähteä

La Tegala, Lanzarote

Kävin avokkini kanssa pienellä talvilomalla etelän auringon alla Lanzarotella. Matkustaessa aika usein tulee syötyä vain ulkona, joten tämä oli oiva tilaisuus kartuttaa lisää ravintolakokemuksia. Teen muista ravintoloista oman koosteen, mutta tämä ravintola ansaitsee kyllä oman postauksen.

La Tegala sijaitsee noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Puerto del Carmenista, jossa hotellimme sijaitsi. Tämä ravintola oli ainoa, jossa pystyin syömään ajattelematta salmonellatartuntaa tai muita mahdollisia turistivaivoja. Ravintolalla ei ole yhtään Michelin-tähteä, mutta on kyllä saanut suosituksen.

Saaren varmasti yksi moderneimmista rakennuksista kätkee sisälleen mukavan viihtyisän ja maisemarikkaan ravintolan. Olimme ainoat asiakkaat, mikä johtunee siitä, että söimme tyypilliseen suomalaiseen klo 18.00 aikaan, emmekä myöhemmin hämärän tullessa, jota paikalliset sen sijaan suosivat. Hyvänä puolena ainakin se, että palvelu ja ruoka ei ollut kiireellä tehty, ja näin helpotusta arvosteluun ei sen turvin ole luvassa.

Vanhempi tarjoilijatar ohjasi meidät pöytiin istumaan. Saaren karun maaston huomioonottaen näkymät ravintolan ikkunasta olivat hienot. Varsinkin kun sai seurata auringon laskua edessä olevan tulivuoren taakse. Muuten ravintola oli hyvin valoisa ja hyvin yksinkertaisesti, mutta modernisti sisustettu.

Tarjoilijatar ojensi meille menut ja viinilistan sekä kyseli haluaisimmeko vettä, johon tietysti vastasimme myöntävästi. Viinivalikoima oli mielestäni menun nähden sopiva, mutta tällä kertaa pyysin tarjoilijaa tuomaan meille jotakin, joka sopisi kokonaisuutena hyvin tilaamiemme ruokien kanssa ja laseihimme päätyi punainen Azpilicueta, Crianza 2008, Rioja. Viinin kanssa samaan aikaan tarjoilija toi pöytäämme leipää sekä paahdettua leipää chorizo-levittellä, joka oli äärettömän hyvää.

Ennen varsinaisia alkuruokia saimme keittiön tervehdyksen meribassiterriini juuressipsillä. Meribassi oli kyllä aikansa elänyt ja enemmänkin, joten onneksi pala oli pieni, sillä muuten olisi tervehdys palannut keittiöön kokin ihmeteltäväksi.

Varsinaisena alkuruokana Ropa Vieja eli kanarialainen seepia-kikhernemuhennos. Kikherneet olivat kyllä niin jauhoisia, että jouduin palauttamaan annoksen puoliksi syötynä seepian palaset kadonneena takaisin keittiöön, josta tarjoilija hieman loukkaantui. Seepia muistutti hyvin paljon kampasimpukkaa, mutta hieman tiiviimpää sellaista. Voisin kyllä syödä jatkossakin. Ravut maistuivat liikaa merivedelle ja niissä oli peräsuolet paikallaan, joten maistamisen jälkeen jäivät lautasen reunalle. En muuten missään ole törmännyt näin kuumaan lautaseen. Tarjoilija kyllä siitä vihjaisi, mutta onnistuin silti polttamaan näppini tohelo kun olen.

Avokkini alkuruokana oli lajitelma tyypillisiä espanjalaisia alkuruokia. Ainakin friteerattua simpukkaa, veri-pähkinäpallo, graavilohikreemillä täytettyjä taateleita, friteerattu vuohenjuustopallo paikallisesta juustosta, katkarapurulla, kinkku -ja juustoleivos sekä friteerattua kinkkua. Ehdoton lemppari lautasella oli graavilohikreemillä täytetyt taatelit, joita aion valmistaa kotonakin. Simpukka oli molemmille uusi tuttavuus, mutta hyvää sekin. Vuohenjuusto paljastui minulle ikävänä yllätyksenä, mutta tuoreutensa ja ehkä normaalia miedomman makunsa ansiosta en oksentanut lautaselle. Ehkä vielä jonain päivänä opin syömään tätä "herkkua".

Pääruuan kohdalla otin riskin, sillä oikein laadukas tuore karista ei maistu villalle, mutta tälläkertaa karitsa ei ollutkaan niin laadukasta, mutta syötävää kumminkin friteerattua karitsaa Lanzaroten tapaan, perunoita ja vihanneksia. Perunat eivät enää olleet minulle uusi tuttavuus, mutta pidin niistä, sillä ne muistuttavat hyvin paljon meidän uusia perunoitamme - vain voi puuttuu. Kasvislisäke oli hyvin mieleinen ja kaikissa oli puhtaat tuoreet maut. Valitettavasti liha oli kuitenkin hieman turhan vanhaa ja harmaata. Kuvassa olevaa mojo-kastiketta ostin itselleni tuliaiseksi.

Herra tilasi itselleen neljä lihaa: broilerin rintafilee, porsaan kylkeä, naudan entrecôte sekä karitsan makkara. Kastikkeena sinappimajoneesi, lisukkeina yrttiperunaa ja wokattuja kasviksia.

Kaipasin jälkiruuaksi jotakin raikasta tuhdin karitsan jälkeen ja päätin tilata mango-samppanjasorbéen ja parempi puoliskoni päätyi jälleen lajitelmaan: riisivanukas, suklaa soufflé, kiivi-juustokakku, crème brûlée sekä viikunahilloa. Mango-samppanjasorbée oli turhankin samppanjainen tai tarkemmin se sisälsi cavaa eikä samppanjaa, mutta raikas kuitenkin. Ulkonäöltään ehkä hieman surullinen esitys. Lajitelmassa crème brûlée oli kyllä pohjanoteeraus - pelkkää lilluvaa kermaa kupissa ja hieman liekitettyä sokeria koristeena. Juustokakku on aina juustokakku ja riisivanukas oli kuin raaka riisipuuro. Jälkiruuan paras oli taivaallinen viikunahillo, jota sitäkin ostin mukaani, mutta en usko sen olevan yhtä hyvää kuin tämä kokin tekemä.

Ruuasta yleisesti: Kokonaisuutena ruuat olivat hieman pettymys, mutta jokaisesta ruuasta löytyi silti hyviä komponentteja. Mikäli raaka-aineiden laatu olisi ollut parempi, erityisesti karitsan kohdalla, uskoisin ruokien voineen olla parempia. Positiivista kuitenkin, kyllä tämä turistirysän rantakeittiöt voittaa. Ja mikäli joku kulinaristi saarelle eksyy, suosittelen kuitenkin käväisemässä ravintolassa, sillä muualta ei tuntunut löytyvän paikallista ruokatarjontaa, jota itse kuitenkin haluaisin matkustellessani syödä, enkä spaghetti bolognesea, pizzaa tai joka paikassa tarjottavaa beef sirloinia. Samalla hinnalla ei Suomessa syö.

Palvelusta yleisesti: Mikäli tarjoilijatar olisi osannut englantia enemmän kuin hello and welcome, eikä olisi unohtanut kaataa lisää juomia, niin palvelu olisi ollut nappi suoritus. Kielimuurista huolimatta saimme kuitenkin kaikki ne ruuat, jotka olimme tilanneetkin.

Sisustuksesta ja tunnelmasta yleisesti: La Tegala on moderni ja viehättävä pieni ravintola. Tunnelma ravintolassa oli erittäin rauhallinen ja myös viihdyttävä, sillä taustalta kuului tarjoilijattaren laulua baarin puolelta. Valitettavasti en huomannut tarkistaa pyörätuolilla pääsyä ravintolaan, mutta pääovelle ainakin vei rappuset.

* Yksi tähti

Grotesk, Helsinki

Jälleen kerran Helsingin ravintolamaailmassa, tällä kertaa arvostelussa ravintola Grotesk, joka sijaitsee Ludviginkatu kymmenessä. Olimme varanneet aikaisemmalle viikonlopulle pöydän, mutta jokin ravintolassa järjestetty tilaisuus siirsi varaustamme viikolla. Hyvitykseksi saimme viinipaketin molemmille veloituksetta, joten plussat siitä.

Astuimme Groteskin baarin ovesta sisään, sillä ravintola oli vielä suljettu. Kohteliaana baarimikko kyseli maistuisiko meille alkuun juotavaa, mutta kieltäydyimme kohteliaasti tarjouksesta ja kävimme istumaan. Vieressäni oli mielenkiintoinen sisustuselementti: Hendrick's Gin kylpyamme.

Hetken kuluttua baarimikko ilmoitti ravintolan auenneen ja meidät ohjattiin ravintolan puolelle. Salin puolella meitä odotti kauniisti ravintolan omaan tarjoilijan asuun pukeutunut nuori naistarjoilija. Hän opasti meidät jättämään takkimme itse naulakkoon. Itse olisin ehkä pitänyt enemmän siitä, että tarjoilija tai hovimestari olisi tämän tehnyt, mutta ilmeisemmin Grotesk on halunnut säilyttää rennokkuutensa.

Sali oli mielestäni valtava, verrattuna saman tyylisiin hienoihin ravintoloihin, ja mietinkin jo akustiikan toimimista. Tarjoilija ohjasi meidät nurkkapöytään ikkunan viereen. Ystäväni näki suoraan keittiön luukulle, sillä minä istuuduin toiselle puolelle, jotta saisin kaiken mahdollisen valon ulkoa kuvauksiani varten.

Peruskysymykset tarjoilija hoiti hyvin ja asiaankuuluvasti sekä tarjoili veden oikealta, mikä yllätti minut, sillä oikealla puolellani oli jonkun sortin väliseinää muistuttava verho ja olisin vasemmalta tarjoilun ymmärtänyt varsin hyvin - loput tarjoiltiinkin sitten vasemmalta. Ravintolan ollessa niinkin iso, ymmärrän jotenkuten vesikannun jättämisen pöytään. Plussa siitä, että tarjoilija kysyi vielä paikan päällä mahdolliset ruoka-aineallergiat, vaikka yleisesti ravintoloissa oletuksena on, että allergiat kerrotaan pöytävarauksen yhteydessä. Tässä vaiheessa salin vielä ollessa tyhjillään, en huomannut kiinnittää tarjoilijan hiljaiseen ääneen vielä huomiota, mutta loppua kohden hiljainen ääni, vaikka tarjoilijat vaihtuivatkin, koitui ongelmaksi, sillä minun piti kurottautua tarjoilijan naaman juureen epäkohteliaasti, jotta kuulin edes osan, mitä hän kertoi.

Talon maalaisleipää, voita sekä rosmariini-foccaciaa. Missä on voiveitsi? Päädyin käyttämään alkuruokaveistäni, mutta olisi ollut mukavaa, jos voiveitsi tai teemaan sopivasti puulastu tai muu vastaava olisi tuotu leipien yhteydessä, sillä voisen veitsen laittaminen takaisin kattaukseen tuntui hieman tökeröltä. Lieneekö foccacian suolannut kokki rakastunut, sillä palani päällä suolaa oli ehkä hitusen liikaa, mutta muuten paras foccacia, jota olen syönyt.

Ensimmäisenä ruokalajina porkkanakeittoa sekä savulohirilletteä. Kuinka kaunis annos ja ihana väri. Koostumukseltaan keitto oli täydellisen kuohkeaa ja kermaista. Viini Julicher Riesling 2009, Uusi-Seelanti sopi keiton kanssa kuin avain lukkoon. Ehdottomasti paras alkuruokakeitto, jota olen syönyt ja olin hyvin iloisesti yllättynyt, sillä minulla ei ravintolaan tullessa ollut minkäänlaisia odotuksia.

Toisena alkuruokana etikkamarinoitua silakkaa (niin tässä tosiaan toinen tarjoilija puhui silakasta ja toinen sillistä, mutta varmistin lopullisen kalan ravintolalta), tilli-fenkolipyree sekä kurkkua, käsin kuorittuja katkarapuja ja punasipulivinegretteä. En ole mikään silakan ystävä, mutta tämä annos jatkoi onnistunutta linjaa porkkanakeiton kanssa. Raikas, kaunis annos ja oikein maistuva. Tämänkin ruuan viini Itävaltalainen Wiener Gemischt Satz 2010 sopi annoksen kanssa hyvin.

Pääruokana rohkea veto pitkään haudutettua porsaan poskea, punajuuripyree, paahdettua punajuurta sekä punaviinikastiketta. Minähän en tunnetusti ole porsaan lihan ystävä kiitos lapsuuden traumojen, mutta tämä oli rehellisesti jotain taivaallista. Täydellisen mureaa ja mehevää poskea oli ilo syödä. Punajuuri hieman harmitti alkuunsa, sillä sitä tuppaa olemaan joka paikassa, josta olenkin jo aikaisemminkin harmitellut, mutta tämän annoksen paahdettu punajuuri varsinkin päällä olevan vihreän kreemin kanssa. Tämäkin annos päätyy parhaimpien pääruokien joukkoon. Viininä Humilitat Priorat 2009, Espanja sekoite Cariñena ja Garnacha rypäleistä sopi loistavasti täyteläisyydellään. Plussat itse valmistetusta sinapista.

Jälkiruokien kohdalla alkaa aina jännittämään, sillä niillä on helppo "pilata" onnistunut alku. Kun tarjoilija kattoi jälkiruoka katteeksi ensin veitsen ja haarukan sekä toiselle jälkiruualle lusikan ja haarukan, alkoi hieman arveluttaa. Veitsi nimittäin paljasti minulle ensimmäisen jälkiruuan: Juustolautanen, jossa juustoina Appenzeller, Brie de Meaux sekä Stilton, lisukkeena aprikoosihilloa sekä hedelmäbriossi. Voi voi, on hienoa jos tykkää juustoista ja kyllä minäkin, paitsi homejuustoista. Mielestäni juustot kannattaisi säilyttää listalla vapaavalintaisena jälkiruokana, mutta tällaiseen menukokonaisuuteen se on pikemminkin riskiveto, sillä monellekaan ei näyttänyt juustot maistuvan. Lisäksi annoksen ulkonäkö oli turhankin vaatimaton verrattuna kolmeen ensimmäiseen ruokalajiin. Koska yritän aina nähdä asian positiivisenkin puolen, olivat juustot kuitenkin sen verran laadukkaita, että siltonia maistaessani en oksentanut lautaselle. Olo on vieläkin häkeltynyt, ja oli kuvaakin ottaessa, sillä olin ehtinyt jo maistamaan appenzelleristä palasen ennen kuin muistin kameran. Viini oli minulle uusi tuttavuus ja valmistusalue maistui hyvin rusinaisuudellaan ja makeudellaan:  Pineau des Charentes, Cognac, Ranska. Viimeinen jälkiruoka vaatii kyllä raikkautta tasapainottamaan tätä kokonaisuutta.

Valkosuklaapannacotta, persikkasorbettia, marinoitua persikkaa, paahdettua valkosuklaata ja persikkageeliä. Persikkasorbetti oli raikas ja makea. Valkosuklaapannacotta, noh on valkosuklaapannacotta eikä sen kummoisempi. Pidin eri persikkakomponenteista, mutta kokonaisuudessaan jälkiruuan raikkaus jäi vaisummaksi makeuden ja valkosuklaan tuhtiuden rinnalla. Hyvä jälkiruoka kokonaisuudessaan, mutta viimeiseltä annokselta toivoisin sitä pistettä i:n päälle, varsinkin kun alku oli mitä loistavin. Viini oli taas valittu loistavasti Cuvée Marie Cattalin 2007, Jurançon, Ranska

Ruuasta yleisesti: Alkuruuat yllättivät ja ihastuttivat kauneudellaan. Maut olivat selkeät, lempeät sekä taivaallisen toimivia yhdistelmiä. Pääruoka kruunasi hyvän alun ja toivon mukaan pääsen syömään yhtä hyvää porsaan poskea tulevaisuudessakin. Valitettavasti Grotesk kaatui jälkiruuallaan siinä missä moni muukin ravintola. Hyvin alkanut ilta hiipui loppua kohden, sillä jälkiruuat eivät valitettavasti loistaneet siinä missä kolme edeltäjäänsä, vaikka hyviä kokonaisuuksia olivatkin. Itse olisin juustojen tilalle kaivannut jotain hyvinkin raikasta ja viimeiseksi jotain lempeää kruunaamaan illan.

Palvelusta yleisesti: Pidin tarjoilijoiden yhteisestä pukeutumislinjasta. Hienotunteisen tarjoilun ongelmana kuitenkin oli puheäänen hiljaisuus - normaali puheääni toimisi hyvin häiritsemättä silti vieressä syöjiä. Tarjoilija huomasi myös kaataa lisää vettä, vaikka epäluuloisina sitä odotimmekin, sillä vesikannut säilytettiin pöydissä. Puheäänen lisäksi olisin toivonut loppuun selkeän lopetuksen, esimerkiksi perus "Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen" olisi ollut paikallaan, sillä kahvikyselyn jälkeen jäi vielä epäselväksi tuleeko jotain pikku piristystä loppuun vai oliko se siinä. Emme esimerkiksi tienneet velottaako ravintola vedestä erikseen, sillä viinit tarjottiin sekaannuksen johdosta ja ruuatkin oli ennakkoon maksettu. Tovin odottelun ja ihmettelyn jälkeen päätin tarjoilijalta asiaa kysyä, ja selvisi, että olemme vapaat lähtemään.

Sisustuksesta ja tunnelmasta yleisesti: Ravintola on mielestäni kilpailijoihinsa nähden iso, mutta mukavasti sisustettu. Akustiikka toimi suhteellisen hyvin, muutama pöytäseurue näytti nimittäin nauttivan juomatarjonnasta ja se aika ajoin kuului, muttei varsinaisesti häirinnyt. Tunnelma oli rauhallinen, rento ja erittäin viihtyisä.

Vaikka menu ei loppunutkaan huipennukseen ja kuuloni petti, niin Grotesk onnistui kokonaisuudessaan sen verran hyvin, että sijoittui toistaiseksi omien suosikkieni ykköseksi. Ravintolaan pääsee myös pyörätuolilla. Suosittelen lämpimästi tämän kokemuksen perusteella. Usean hankalan hammaskolon omaavana toivoisin vielä hammastikkuja vessaan ;)

*** Kolme tähteä