Lidl:n Ben & Jerry's kopiot

Moni varmaankin jo tietää, että Lidl:ssä myydään herkullisuudestaan tunnettujen Ben & Jerry's jäätelöiden halpaversioita. Tottahan toki jäätelösyöpön oli pakko päästä näitä maistamaan ja sainkin vihdoin ja viimein kuukausien yritysten jälkeen sen aikaiseksi.

Valitettavasti jouduin kuitenkin pettymään, sillä nämä halpisversiot olivat vähemmän kermaisia. Muutenkin kopiot jäivät kauas totutusta täyteläisyydestä ja olivat mielestäni ehkä jopa hieman mauttomia. Mansikkapalat Strawberry Cheesecake:ssa olivat suorastaan "kämysiä" ja juustokakkukin jäi aika mielikuvituksen varaan. Cookie Dough:n keksitaikina ei todellakaan vetänyt vertoja alkuperäiselle ja jäätelökin oli kokonaisuudessaan mauttomampaa.

Hinnaltaan nämä toki ovat noin puolet B & J:n hinnasta, mutta kyllä minä pistän vastaisuudessakin rahani aidon tavaran tuomaan makuelämykseen kuin harmistelen piheyteni takia. Jos ei ole nirsoimmasta päästä, suosittelen kuitenkin käymään Lidl:ssä ostamassa itselleen samalla rahalla enemmän.

Broilerin rintafile yksinkertaisuudessaan

Yksi syy siihen, miksi en ole päivitellyt blogiini uusia ruokia on se, että en ole mielestäni syönyt mitään mainitsemisen tai kuvattavan arvoista. Moni ystäväni on kuitenkin sanonut, että ei ruokien tarvitsekaan aina olla erikoisia, voin ihan yhtä hyvin kirjoittaa arkipäiväisemmistäkin ruuista. No tässä sitä tulee hyvinkin pelkistettynä, nimittäin broilerin rintafilettä ja riisiä olkaa hyvät.

Liha on mielestäni parasta hyvällä paistopinnalla ja suolalla maustettuna, niin yksinkertaista kuin se onkin. Kalorien laskemisen helpottamiseksi (kyllä, sitäkin tulee tehtyä) lisukkeena on niinkin tylsää kuin basmati-riisiä, joka on keitetty pakkauksen ohjeen mukaisesti. Broilerin rintafile on halkaistu keskeltä pituussuunnassa paistamisen nopeuttamiseksi. Hyvän paistopinnan saamiseksi on pannun oltava kuuma, sillä öljy antaa kuumetessaan kauniin kultaisen värin ja rapean pinnan.

Ratatouille

Kesä saapuu ja vihannesvalikoima laajenee kaupassa - ainakin kotimaisten osalta. Nykyisinhän varmaan kaikkea on saatavilla ympäri vuoden, mutta itse uskon maun kuitenkin kärsivän kuljetuksen aikana. Päätin kuitenkin ottaa varaslähdön ja valmistaa yhtä ranskalaisen keittiön pettämätöntä klassikkoa - ratatouillea. Täydellisen ratatouillen salaisuus on tuoreiden kasvisten lisäksi se, että se on parasta uudelleen lämmitettynä. Tämän takia suosittelenkin tekemään isomman satsin kerralla ja pakastamaan sopivina annoksina, mikäli pakastin vain antaa myöden.

Ratatouille (3:lle)

Tarvitset:

Ison padan tai kattilan

Munakoiso

Kesäkurpitsa

Punainen paprika

Keltainen Paprika

4 isoa tomaattia

2 punasipulia

4 valkosipulin kynttä

Tuoretta lehtipersiljaa

Tomaattipyrettä

Oliiviöljyä

Herbes de Provence-yrttiseosta

Laakerinlehti

Suolaa & pippuria

Viipaloi vihannekset paitsi tomaatit ja siirrä ne omiin astioihin, sillä kaikki vihannekset paistetaan erikseen. Kalttaa tomaatit eli irroita tomaateista kuori seuraavasti: leikkaa tomaatteihin ristiviillot ja kiehauta niitä n. 20-30 sekuntia,  jolloin tomaatin kuori lähtee rullaantumaan ja irtoaa pinnasta. Poista tämän jälkeen tomaateista kanta ja aseta syrjään. 

Paista vihannekset seuravassa järjestyksessä lisäten joka kerta loraus oliiviöljyä pannulle: munakoiso, kesäkurpista, paprikat ja sipulit. Paista vihanneksia sen verran, että ne saavat hieman väriä pintaan, varo kuitenkin paistamasta niitä kokonaan kypsiksi, sillä muutoin lopputuloksena on muusia. Voit paistamisen jälkeen siirtää vihannekset suoraan pataan, joka kuitenkin on tässä vaiheessa vielä kylmä. 

Kun olet saanut kaikki vihannekset paistettua, lisää pataan tomaatit sekä 3 rkl tomaattipyrettä, 0,5 rkl Herbes de Provence-yrttiseosta sekä laakerinlehti. Keitä hiljalleen nestettä pois noin 15 minuutin ajan. Lisää lopussa noin puoli kourallista hienonnettua lehtipersiljaa ja mausta suolalla ja pippurilla.

 Jos et tarjoile heti, niin annostele pakasterasioihin ja käytä 6 kk sisällä pakastuksesta.

Kuningas Kebab, Turku

Voi onneton, kun olen ollut niin saamaton tämän blogin suhteen, mutta onneksi asia on korjattavissa! Kävin torstaina hierojalla rentoutumassa rankan työpäivän jälkeen ja fiilistelemässä neljän päivän vapaita. Tuli juttua Turun eri kebab-ravintoloista ja muistin, etten olekaan syönyt kebabia aikoihin ja minulla oli yksi tietty ravintola heti mielessäni. Kuningas Kebab on Turun vanhin kebab-ravintola. Ravintola valmistaa lihansa omalla reseptillään suomalaisesta naudanlihasta Paimiossa sekä käyttää itse lanseeraamiaan kastikkeita.

Ravintolan tilat ovat siistit, tilavat ja modernit. Asiakaspaikkojakin on runsaasti, mikä onkin välttämätöntä, sillä uusia asiakkaita astelee ravintolaan sisään tasaiseen tahtiin. Suuresta asiakasmäärästä huolimatta, ruuat saapuivat pöytään yllättävän nopeasti, mutta se ei liene ihme, sillä keittiössä ahertaa kolme ammattitaitoista suomalaista kokkia.

Ruoka on todella maittavaa ja eroaa paljonkin muiden kebab-ravintoloiden annista. Pelkästään liha näyttää jo erilaiselta, murealta ja mausteiselta, eikä vetiseltä, mauttomalta ja haalean harmaalta. Tohdin kuitenkin epäillä rullakebabin pitaleivän kosteutta, sillä se oli jokseenkin paksumpi mihin olen tottunut. Kuivaa se ei onneksi kuitenkaan ollut ja kokonaisuudessaan maistuva ja hintansa arvoinen. Miinuksen kuitenkin saa kastike, sillä väkevästä nimikkeestään huolimatta, kastikkeessa oli havaittavissa vain pientä lämpöä. Väkevän tai tulisen kastikkeen ystävän kannattaa siis suosiolla tilata Superhot-kastike, joka mielestäni vastasi jo totuttua väkevän kastikkeen tulisuutta, vaikka habaneron maku olikin hieman pistävä. Ranskalaiset olivat todella rapeita, eikä veteliä, liian kauan friteerauskeittimessä lilluneita vanhan öljyn makuisia puikuloita.

Ruuan laadukkuuden sekä ystävällisen palvelun lisäksi mainitsemisen arvoista on se, että tässä ravintolassa keliaakikko voi todellakin syödä ruokansa hyvillä mielin. Valitettavan useassa pizzeriassa, kebab- tai pikaruokaravintolassa gluteenittomat tuotteet valmistetaan samassa jauhoisessa tilassa, missä muutkin pizza- ja pitaleipäpohjatkin, puhumattakaan yhteisestä friteerauskeittimestä. Vaikka ravintolassa olisikin saatavilla erikseen gluteenittomia pohjia, eipä se hirveästi mieltä lämmitä, jos kebab täytetään samalla jauhopöydällä missä muutkin.

Kuningas Kebabista kuulee usein sanottavan, että se on kallis. Toki jos vertaa muihin itämaisten kollegoiden pitämiin ravintoloihin, mutta Kuningas Kebabista puhuttaessa kannattaa muistaa, että raaka-aineet ovat todellakin tuoreita, kotimaisia, liha on omaa luokkaansa, ammattitaito näkyy lautasella ja palvelu on ystävällistä. Lisäksi annosten koko vastaa myös hintaansa. Mielestäni siis ravintola ei ole kallis, kun vaakakupissa painaa enemmän laatu, koko ja kotimaisuus kuin annokselle kertynyt hinta. Ravintolalla ei ole kotiinkuljetusta ja pyörätuoliasiakkaitakin ravintolassa käy, vaikkakaan ravintolalla ei ole erillistä ramppia.

Mikäli joku kysyy minulta hyvää kebab-ravintolaa Turussa, suosittelen jatkossa Kuningas Kebabia.

E. Ekblom, Turku

Turusta ei kehuttavan montaa viiniravintolaa löydy, mutta onneksi laatu korvaa määrän. Vastikään remontoitu E. Ekblom miellyttää maanläheisellä sisustuksellaan sekä erikoisilla yksityiskohdillaan. Ravintolan kattavan viinivalikoiman lisäksi talo tarjoaa myös muita juomia oluesta siideriin. Lisäksi ravintolasta saa erityisen edulliseen hintaan vatsansa täytettä torstaista lauantaihin, sillä vaihtuva kolmen ruokalajin menu kustantaa huikeat 29,00 euroa. Tämän lisäksi tarjolla on myös pienempää purtavaa vaikkapa viininmaistelun oheen.

Tämänkertaisen menun aloitti pikkublinit siianmätismetanalla ja punasipulilla, blinikauden herkkua siis. Oikein sopiva alkuruuaksi. Siianmätismetana oli ehkä kuitenkin hieman vaatimattoman makuista, mutta koostumukseltaan miellyttävä.

Pääruokana fasaani wallenberg ja perunamuhennosta. Wallenbergissä erittäin tasainen koostumus ja lisukkeet toimivat hyvin kokonaisuudessa. Perunamuhennos maistui ehkä hieman tärkkelykselle ja olisin kaivannut sekä wallenbergiin että muhennokseen ripauksen enemmän suolaa. Seuralaiseni söi ensimmäistä kertaa fasaania, hän kuvaili makua maksalaatikkomaiseksi. Rohkenen kyllä olla asiasta hieman eri mieltä, mutta riistaan tottumaton saattaa hyvinkin rinnastaa riistan maun maksalaatikkoon.

Jälkiruokana suklaakakkua ja suklaamoussea. Maistuva jälkiruoka, valitettavan usein olen törmännyt siihen, että jälkiruoka on hieman mitäänsanomaton pääruokaan verrattuna, mutta tällä kertaa näin ei käynyt. Suklaa maistui puhtaalle tummalle kaakaolle ja rapea keksi loi annokseen kaivattua tekstuuria ja suutuntumaa.

Mielestäni E. Ekblom on onnistunut uudistuksessaan niin sisustuksen kuin tarjoilunkin osalta. Tarjoilijatar tulikin kysymään meiltä, miten tällainen hieman ehkä pubimainen istumajärjestely toimii ruokailijan näkökulmasta, johon pystyin ilokseni vastaamaan, että oikein hyvin. Vaikka viereisen pöydän illallistajat istuivatkin suhteellisen lähellä, tilan akustiikka toimi sen verran hyvin, ettei välimatka häirinnyt ollenkaan. Pöytäkin oli loppupeleissä oikein passelin kokoinen, vaikka aluksi hieman mietinkin, että käykö ahtaaksi.

Ruoka vastasi mielestäni hyvin hintaansa, mutta myönnettäköön pienen pettymyksen iskeneen pääruuan kohdalla, sillä annos oli mielestäni ehkä hivenen liian lounasmainen, mutta tässä tilanteessa en kuitenkaan pitänyt sitä niin vakavana, sillä aika usein tämän kolmen ruokalajin hinnalla saa ravintolasta vain pääruuan. Yllätyksekseni menulle ei oltu laadittu omaa viinipakettia, mutta asiantunteva henkilökunta osasi valita hyvin juomat täydentämään annoksia.

Palvelu oli mutkatonta, asiantuntevaa ja ystävällistä. Hieman ehkä harmistuin, kun näin harjoittelijapojan törmäävän kiireessä asiakkaaseen, joka tästä syystä onnistui läikyttämään kuohuvan rinnuksillensa, mutta poika jatkoi vaan matkaansa. Olin myös positiivisesti yllättynyt siitä, että ravintola tarjoaa myös suhteellisen laajan olutvalikoiman viinivalikoiman lisäksi. Ravintola sopii mielestäni hyvin niin pienen kuin isonkin ryhmän illanviettoon. Voin hyvällä omatunnolla suositella tätä ravintolaa ystävillenikin.

Kaksi tähteä

**

Kermainen curry-broilerikastike ohrapedillä

Olen innostunut täyrjyväohran käytöstä riisin korvikkeena. Täysjyväohra on kuiturikasta sekä matalan GI-arvonsa ansiosta nostaa verensokeria hitaammin, ja pitää kylläisenä pidempään kuin tavallinen pitkäjyväinen riisi. Päätin kokeilla ohran toimivuutta broilerikastikkeen kanssa, sillä tämä kastike on ehdoton suosikkini riisin kera. Ohra sopi mielestäni melkein paremmin tämän kastikkeen kanssa, mutta lieneekö syy sitten itse ohrassa vai omassa kyllästymisessäni, on toinen asia.

Kermainen curry-broilerikastike ohrapedillä

Tarvitset:

 450 g hunajamarinoituja broilerin filesuikaleita

4 dl kuohu- tai ruokakermaa

1 keskikokoinen sipuli

1 chili

currya

suolaa

ruokaöljyä

täysjyväohraa

Hienonna sipuli ja chili. Kuumenna pannu ja paista broileri, sipuli ja chili öljyssä. Lisää joukkoon n. 1 rkl currya ja makusi mukaan suolaa. Kun broileri on paistunut kunnolla, lisää joukkoon kerma ja anna hautua hiljalleen kiehuen n. 5-7 minuuttia. Valmista tässä välissä täysjyväohra paketin ohjeen mukaan. Itselläni käytössä Torinon täysjyväohra.

Broileri-chili-curry-kiusaus

Sunnuntaisin tapanani on valmistaa sellaista ruokaa, että siitä riittää maanantain lounaaksi ja vielä työpäivän jälkeen päivälliseksi. Vielä parempi on, jos ruuan valmistaminen ei vaadi suurta paneutumista. Kiusaus täyttää kaikki kriteerit ja lisäksi sen voi valmistaa kalasta, kanasta, kinkusta, kalkkunasta tai vaikkapa jauhelihasta, joten versioita löytyy joka makuun.

Broileri-chili-curry-kiusaus

Tarvitset:

350g hunajamarinoituja tai maustamatonta broilerin suikaleita

500 g perunasuikaleita

1-2 sipulia

1 chili

4 dl kuohukermaa

ruokaöljyä

currya

suolaa

cayennepippuria

Sekoita 1/4 dl öljyä, hienonnettu chili sekä 1,5 tl currya keskenään. Hienonna sipuli ja suikaloi perunat, mikäli et käytä pakastesuikaleita. Voitele uunivuoka ja paista broilerisuikaleet, sipuli sekä öjyseos kevyesti pannulla. Sekoita perunat ja paistos keskenään uunivuuassa lisäten sopivasti suolaa ja cayennepippuria. Kaada päälle kuohukermaa siten, että se on samalla tasolla peruna-lihaseoksen kanssa. Paista uunin keskitasossa 180-celsiusasteessa n. 1 h. Anna kiusauksen vetäytyä ennen tarjoilua, jotta se ei jäisi löysäksi.

Chocolate chip cookies eli suklaapisarakeksit

Tein tupareihin viime viikolla tarjolle suklaapisarakeksejä, sillä suolaisen leipominen olisi käynyt turhan työlääksi ja en ollut aikaisemmin kokeillut näiden herkkujen leipomista. Kumma sinäänsä, sillä paheenani on ostaa näitä halppisversioita kaupasta. Nyt ei kyllä tarvitse enää ostaa niitä, sillä tämä resepti todellakin toimii ja ovat helppo valmistaa. Taikinastakin sai reilun määrän keksejä, ehkä reseptin puolitus olisi kohdallaan. Tein kyllä virheen siinä, etten testannut ensin yhdellä keksillä paljonko keksi lähtee leviämään uunissa ja ensimmäinen pellillinen olikin pienien pullalautasien kokoisia ja kiinni toisissaan. Joten kokeile yhdellä keksillä ensin ettei taikinaa mene hukkaan! Resepti ei ole minun, vaan alkuperäisen löydät täältä englanniksi. Minulla on olemassa litramitta, jonka toisella puolella mitat ovat merkattuna cup, joten minun ei tarvinnut muuntaa yksiköitä litroiksi. Muuntimen löydät kuitenkin tarvittaessa täältä.

Chocolate chip cookies eli suklaapisarakeksit (n. 50 kpl)

Tarvitset:

1 cup pehmennettyä voita

1 cup sokeria

1 cup fariinisokeria

2 kananmunaa

 2 tl vaniljaesanssia

3 cup vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

2 tl lämmintä vettä

0,5 tl suolaa (sanoisin kyllä 1 tl parempi)

2 levyä taloussuklaata pieniksi kuutioiksi leikattuna 

1 pussi hasselpähkinärouhetta tai vaihtoehtoisesti rouhi itse 1 cup

Lämmitä uuni 175-celsiusasteeseen. Sekoita (käytä puuhaarukkaa taikinan tekemisessä) keskenään pehmennetty voi, sokeri ja fariinisokeri. Tein itse tämän kuumassa vesihauteessa, jolloin voi pehmeni rauhallisesti mutta tarpeeksi. Lisää joukkoon kananmunat muna kerrallaan ja vaniljaesanssi. Sekoita ruokasooda veteen ja lisää se ja suola taikinaan. Lisää jauhot taikinaan ja sitten vasta sulkaapisarat ja pähkinärouhe, koin tämän paremmaksi sillä taikinaan ei jää niin helposti jauhopaakkuja.

Lusikoi taikinapalat leivinpaperilla varustetulle pellille. Tein itse aluksi liian isoja keksejä, mutta mielestäni jälkiruokalusikan kokoiset pallot olivat sopivan kokoisia, mutta kokeile itse mikä sinulle on passeli. Palloja ei tarvitse muotoilla, epämääräisen kokoiset paakut riittävät, sillä taikina leviää itse pellille keksiksi. Paista n. 10 minuuttia, älä liikaa, sillä keksin kuuluu jäädä keskeltä pehmeäksi. Keksit olivat mielestäni parhaita kun reunoilla näkyi hieman ruskeaa väriä. Anna keksien jäähtyä hetki n. 2-4 minuuttia ilman liinaa, jonka jälkeen voit peittää ne säilyttääksesi keksien pehmeyden.

Herkkusienellä höystetyt hevosenlihapullat

Sain käsiini vastajauhettua hevosen paistijauhelihaa, josta päätin kokeeksi pyörittää lihapullia. Hevosen paistijauheliha on väriltään tummempaa kuin tavallinen naudan paistijauheliha ja lisäksi se pilaantuu helpommin, joten suosittelen ostamaan sitä saman päivän ruuanlaittoon. Pakastaminenkin pilaa mielestäni lihan koostumuksen. Hinnaltaan hevosen paistijauheliha on edullisempaa tavalliseen paistijauhelihaan verrattuna ainakin yleisesti, kauppiaskohtaisia poikkeuksia toki saattaa esiintyä. Tuore hevosenliha ei mielestäni maistu mitenkään erilaisemmalta kuin naudan paistijauheliha, mutta paistaessa saattaa nenään tulla vieras tuoksu, hieman lempeän riistaisa, mutta maussa sitä en kyllä itse enää huomannut.

Herkkusienellä höystetyt hevosenlihapullat (20kpl)

Tarvitset:

800 g hevosen paistijauhelihaa

2 isoa herkkusientä

2 sipulia

100 g tuorejuustoa (pippuri/valkosipuli/ruohosipuli)

2 kpl kananmunia

suolaa & pippuria

Ota lihat huoneenlämpöön, hienonna herkkusieni sekä sipuli. Ruskista hienonnettu sipuli kevyesti voissa. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta makusi mukaan kuitenkin kohtuudella. Voit käyttää myös muita mausteita kuten paprikajauhetta tai cayenne-pippuria. Sekoita ainekset kunnolla, jotta saat aikaan kunnon sitkoksen, sillä tässä reseptissä ei käytetä korppujauhoja ollenkaan. Toki voit halutessasi lisätä korppujauhoja vähitellen koostumusta tarkkaillen. Paista lihapullat uunin keskitasossa 225-celsiusasteessa noin 15-20 minuuttia, jonka jälkeen ruskista pinta vielä reilussa voissa paistinpannulla. Lisukkeeksi sopii perinteinen perunasose sekä ruskeakastike.

Vampyree broilerin rintapala

Satuin törmäämään ruokaostoksillani Poppamiehen Vampyree savustettuun valkosipuli-chilipyreeseen ja pakkohan purnukka oli nakata ostoskoriin. Mietin hetken mitä voisin pyreellä tehdä, kunnes palaset loksahtivat kohdalleen. Päätin pintamaustaa broilerin rintapalan ja tehdä siihen Vampyreellä täytetyn taskun. Rintapala eroaa rintafileestä siten, että siinä on vielä nahka ja luut paikallaan.

Vampyree broilerin rintapala

Tarvitset:

Yhden broilerin rintapalan per syöjä

Poppamiehen Vampyree

Asmonte-juustoa

Suolaa & pippuria

Cayenne-pippuria

Smoked paprika-maustetta

Rypsiöljyä

Paistomittarin (ellei kokkaa tuntumalla)

Hiero rintapalan pintaan loraus rypsiöljyä, suolaa, pippuria, cayenne-pippuria ja smoked paprika-maustetta. Tee veitsellä viilto rintapalaan jättäen päätyihin pelivaraa, äläkä leikkaa sivusta kuitenkaan läpi, sillä tarkoituksena on saada palaan tasku aikaiseksi. Lusikoi Vampyreetä taskuun oman maun mukaan. Suosittelen kuitenkin siirtämään pyreetä ensin kulhoon, josta sitten lusikoi taskuun salmonellariskin takia. Murusta Asmonte-juustoa palan päälle. Paista uunin keskitasossa grillivastuksen alla 200-celsiusasteessa nahka ylöspäin, kunnes sisälämpötila saavuttaa 74-celsiusastetta. Päätin tarjoilla kevyehkönä illallisena salaatin kera.

Ylikypsää porsaan poskea ja viskikastiketta

Muutto on nyt onneksi ohitse ja päätin viikonloppuna testailla uutta keittiötäni kokkaamalla muutamalle ystävälleni jotain hieman erikoisempaa. Päätin kokeilla porsaan poskea, sillä Groteskissa nautittu poski on yksi parhaimmista annoksista joita olen syönyt. Hieman vaatimattomammin päätin posken kuitenkin tarjoilla, mutta seitsemän tunnin uunissa hauduttamisen jälkeen koostumus oli täydellinen.

Ylikypsää porsaan poskea ja viskikastiketta

Tarvitset:

3 poskilihapalaa per syöjä

lihalientä

demi-glace

sipulia

valkosipulia

porkkanaa

timjamia

maustepippureita

suolaa & mustapippuria 

voita

öljyä

viskiä

vehnäjauhoja tai muuta kastikesuurustetta

Ota liha huoneenlämpöön ja pilko sillä välin porkkana, sipuli ja kuori 2-3 valkosipulin kynttä. Valmista sen verran lihalientä, että se peittää poskipalat sekä kasvikset uunivuuassa ja riittää vielä kastikkeen tekemiseen. Voit vahvistaa lihaliemen makua demi-glace valmisteella tai häränlihafondilla. Varo liian suolan käyttöä, sillä kastiketta valmistaessa suolaisuus tulee vahvemmin esille kokoon keittämisen myötä. Lämmitä uuni 125-celsiusasteeseen (kiertoilma, tavallinen 150). Ruskista poskien pinta kiinni öljy-voiseoksessa. Asettele poskipalat, sipulit ja porkkanat voideluun uunivuokaan tai pataan. Kaada lihalientä päälle, lisää muutama oksa timjamia, suolaa sekä pippurit. Hauduta uunissa 5-7 tuntia, peitä kannella tai foliolla. Voit välillä nostaa tai laskea lämpötilaa, jos tuntuu ettei lämpötila ole tarpeeksi korkea pienen poreilun aikaansaamiseksi.

Kastike valmistetaan liemestä, kun lihat otetaan uunista (voit laittaa posket takaisin uuniin 50-celsiusasteeseen ettei jäähdy). Siivilöi muutama desi lientä kattilaan ja lisää reilu loraus viskiä (Jameson on hyvä talousviskiksi) ja anna kiehua kasaan noin puoleen alkutilavuudesta . Valmista noin puoli desiä tummaa rouxia (voissa ruskistettu vehnäjauho) ja lisää se huolellisesti sekoittaen kastikeliemeen. Jatka kastikkeen kokoon keittämistä kunnes se on hieman jopa liian paksua. Lisää sitten vielä loraus viskiä ja kiehauta nopeasti, ettei viskin aromi ehdi haihtua.

Indiedays Inspiration

Jokin aika sitten ilmoitin tulevasta mullistuksesta. Sain mahdollisuuden olla mukana Indiedays Inspiration-konseptissa, jossa on mukana 300 laadukasta mukaan valittua blogia monesta eri kategoriasta. Minä luonnollisesti olen yksi ruoka-teeman alla bloggaavista herkkusuista.

Lupasin myös itselleni päivitellä tänne useammin tämän tilaisuuden myötä, mutta pienen elämäntilanteen muutoksen takia pystyn keskittymään tähän blogiin vasta marraskuun puolesta välistä lähtien, joka harmittaa minua suunnattomasti. Muutenkin tietokoneella istuminen on jäänyt muutamaan hassuun minuuttiin päivässä, kun koko ajan täytyy juosta pää kolmantena jalkana hoitamassa asioita.

Teillä on nyt mahdollisuus blogini lukijoina tutustua uuden Indiedays-sivuston beta-versioon ennen virallista julkistamista. Sivusto siis on vielä kehitteillä, mutta tässä teille hieman esimakua. Syöttämällä sähköpostiosoitteesi saat tunnukset itsellesi. Itse olen löytänyt monta mielenkiintoista ja kaunista blogia luettavakseni Inspirationista ja toivottavasti myös sinäkin!

Smör, Turku

Yleisestä käytännöstäni poiketen illallistin Smörissä kahdesti ennen tämän arvostelun kirjoittamista, sillä ensimmäisellä kerralla minulle ei tullut varmaa oloa siitä, kuinka monta tähteä ravintolan tulisi ansaita. Valitettavasti kuitenkin tekniikkakokeiluni muistiinpanojen kirjoittamisesta puhelimeeni osoittautui täysin fiaskoksi, sillä muistiinpanot katosivat muistista puhelimen päivityksen myötä. Todella noloa. Onneksi ammattimainen ravintolahenkilökunta paikkasi tilanteen lähetettyäni sähköpostia asiasta, ja suurin osa ensimmäisen illallisen ruuista saatiin selvitettyä. Suurkiitokset siitä.

Kuvassa liitutaulussa kesän aukioloajat.

Smör I

Ensimmäisellä kerralla päätin kokeilla Smörin viiden ruokalajin yllätysmenua sekä sille räätälöityä viinipakettia yhteishintaan 99,00 euroa. Alkuun joimme lasilliset Tarlantin kuohuvaa.

Smörin itse valmistamat leivät olivat erittäin maukkaita. Leipää tarjoiltiin myös myöhemmin lisää, mikä oli minulle ehkä hieman vieraampi käytäntö, mutta ei mikään huono sellainen. Itse halusin kuitenkin pitää vatsassa tilaa ruualle leipien maistuvuudesta huolimatta.

Keittiön tervehdykset vaihtelevat luonnollisesti päivittäin, joten varmuudella ei pysty sanomaan mitä tässä tarjoiltiin, mutta kovan mietinnän jälkeen muistiini hiipi mielikuva aniksesta ja suklaasta. Tiedä sitten, maistui ainakin.

Alkuun kuhatartar ja friteerattua tiikerirapua. Muistan vieläkin kuhatartarin suutuntuman kuinka pehmeältä ja tuoreelta kala maistui. Tillin tuoma vivahde kruunasi makukokonaisuuden.

Kampasimpukkaa, porkkanakreemiä ja cava-vaahtoa. Porkkanan maku olisi saanut ehkä hieman voimakkaammin tulla esille porkkanakreemistä, mutta koostumukseltaan ja ulkonäöltään varsin veikeä luomus. Cava-vaahto olikin uusi tuttavuus ja sopi mainiosti kampasimpukan kaveriksi. Mietin kuitenkin seuralaiseni kanssa, kuinka suuri variaatio kampasimpukoiden koossa voi olla riippuen siitä, keneltä ne on hankittu. Turun ravintoloissa nimittäin kampasimpukoiden koko on melkein puolet verrattuna Helsingissä tarjoiltuihin kanssaeläjiin.

"Voi ei" ajattelin, kun kuulin sanan kateenkorva tarjoilijan suusta hänen ojentaessaan annosta eteeni. Varautuneella asenteella tartuin kuitenkin haarukkaan muistaen viime kohtaamiseni Chez Dominiquessa tämän rauhasen kanssa. Tiedä sitten mitä taikoja keittiössä on tapahtunut vai onko tuoreusseula keittiömestarilla ehdottoman tarkka, nimittäin minä jopa pidin tästä kateenkorvasta. Helsingissä tulleesta oksennusrefleksistä ei ollut tietoakaan ja söin hymyssä suin lautaseni tyhjäksi. Risottoon olisin kuitenkin ehkä hieman kaivannut lisää suolaisuutta.

Pääruokana tarjoiltiin härän ulkofilettä, neitsytperunaa sekä kesätorin antimia. Hieman harmitti tässä kohtaa, sillä lupaavalta näyttänyt alku tyssäsi vähän tähän. Olisin kaivannut hitusen enemmän suolaa tuodakseen lihan omaa makua paremmin esille, sen sijaan paistopinta ja koostumus olivat onnistuneet. Pidin paljon annoksen lisukkeista, sillä jokainen maistui puhtaasti itselleen eikä makua oltu peitelty kastikkeella tai millään muullakaan. Perunaan en ollut pitkään aikaan ravintolassa törmännyt. Vaatii tietynlaista rohkeutta ja ammattitaitoa tarjoilla perunaa juuri sellaisenaan kuin se on keitettynä aiheuttamatta asiakkaalle sellaista oloa kuin olisi kotonaan syömässä. Siltikin tämä annoksen kohdalla vau-kokemus jäi kokematta.

Ennen varsinaista jälkiruokaa väliraikkaana sitruunaverbenajäätelöä ja marjoja. Mikä makukokemus. Silkkisen pehmeä sitruunaverbenajäätelö ja puhdas marjojen maku yhdistettynä yksinkertaisesti toimii.

Jälkiruokana vadelmamoussea, luonnonlakritsajäätelöä ja suklaakeittoa. Vadelma maistui täydellisen puhtaasti ja lakritsajäätelö oli rehellisesti parasta mitä olen syönyt. Jäätelön rakastajana tämä annos kyllä onnistui lopettamaan menukokonaisuuden täydellisesti. Suklaakeitto toi annokseen hienovaraista täyteläisyyttä. Tarjoiluastia ei välitettavasti näy kuvasta kunnolla, mutta kyseessä oli annokseen nähden suhteellisen iso kulho, mikä ehkä sai hieman hymyilyttämään erikoisuudellaan.

Smör II

Toisella kerralla päätin koota itse listasta mieleisen kokonaisuuden nähdäkseni millaisia luomuksia keittiöväki on keksinyt uutta menua laatiessaan.

Alkuun keittiön tervehdyksenä sellerikeittoa juotavassa muodossa. Hauska idea, maultaan ehkä hieman liian voinen, mutta kyllä sieltä sellerikin tuli esiin. Syksyisellä teemalla aloitetaan.

Menin sanattomaksi kun ylikypsää karitsan kylkeä, vadelmamysliä ja rosmariinipyrettä kannettiin eteeni. Niin kauniin syksyiset värit ja huolellinen esillepano sai oloni raukeaksi. Mysli olisi ehkä kuitenkin kaivannut hieman enemmän vadelmaisuutta, rosmariinipyreessä itse rosmariini jäi vaisuksi. Karitsassa valiettavasti maistui kuitenkin pistävä villa koostumuksen ollessa kuitenkin täydellinen.

Jostain kumman syystä en ole kalaa pahemmin ravintolassa syönyt, sillä olen kyseenalaistanut sen tuoreuden menekin perusteella. Riskillä menin, mutta onneksi niin tein. Haudutettua turskaa, rapuperunaa ja kruunutillikastiketta osoittautui varsin maistuvaksi kokonaisuudeksi ja olin positiivisesti yllättynyt, että kalaa oli niinkin paljon lautasella. Juuri sopivan kypsää, että kalan pehmeä maku ei mennyt piloille eikä ollut kuivunut. Rapuperuna oli minusta toimiva idea, ja siinäkin kummankin oma maku erottui selvästi mutta toimivat myös yhdessä.

Seuralaiseni päätti tilata itselleen pääruuaksi paahdettua härän kuvetta. Annoksessa myös sipulipyreetä ja friteerattuja riisipalloja. Varsin omaperäinen idea tuoda tekstuuria annokseen friteeraamalla riisiä. Lihassa olisi omasta mielestäni saanut olla enemmän suolaa, mutta suuremmaksi kompastuskiveksi osoittautui se, että ruoka oli jo haaleaa kun se tuotiin ystäväni eteen. Valitettavasti kylmä liha ei toimi, vaikka koostumus muuten olisikin kohdillaan. Sipulipyreeseen olisin kaivannut vielä vähän enemmän sipulisuutta.

Jälkiruuaksi ystäväni päätti maistaa vuohenjuustoa kovan varmistelun jälkeen, että se olisi minulle ok. Ainoa ruoka mitä en ole oppinut syömään monista yrityksistä huolimatta on nimittäin vuohenjuusto. Jo pelkkä sen haju saa minut voimaan pahoin. Laatuvaatimukset lienevät hyvinkin tarkat Smörin keittiöväellä, sillä tämä juusto ei vallannut hajullaan koko salia eikä edes meidän pöydän ympäristöä. Siksipä usklatauduin jopa maistamaan sitä. En lämmenyt, kuten en uskonutkaan, mutta jo se, että en siirtynyt vessaan yökkäämään maistamisen jälkeen kertoo erinomaisesta juustosta. Juuston lisukkeet muun muassa pähkinät ja omenasose olivat piste i:n päälle.

Rosepippurimoussea ja ruususerbettiä. Voiko tuota annosta olla enään ihastelematta. Toinen annos kautta aikojen jota en millään olisi raaskinut laittaa suuhuni. Onneksi minulla on valokuvat muistona. Ruususerbetti maistui raikkaalle ja mikä tärkeintä - ruusulle. Rospippurimousse sen sijaan jäi vähän vaisuksi pippurin suhteen, mutta muutoin oikein maistuva ja ihanan pehmeä koostumus. Innostuin jopa kuvaamaan yksityiskohtia annoksesta.

Ravvintola on sisustettu modernisti säilytteän kuitenkin entisaikojen muistoja seinillään. Seuralaiseni mielestä kuitenkin paikka olisi ehkä ollut parempi hieman vähemmän modernimpana, mutta itseäni se ei juurikaan haitannut. Tunnelma ravintolassa oli rauhallinen, lukuunottamatta tietenkin yhtä railakasta juhlaseuruetta, mutta akustiikka toimi ravintolassa hyvin. Ja mikä on hyvin on se, että vaikka pöydät ovatkin aika lähekkäin toisiaan ja voit kuulla puheensorinan taustalla, et silti erota tarkkaan mistä siinä viereisessä pöydässä oikein puhutaan.

Ravintolaan pääsee pyörätuolilla ja lastenrattailla Kauppiaskadun puolelta kirjastotalon ja toisen rakennuksen välisestä porttikongista, toisinsanoen kirjaston sisäpihalta, josta tarjoilija tulee avaamaan oven. En muista nähneeni kuitenkaan ovikelloa, joten lienee tarpeellista käydä pyytämässä ovea auki Läntisen rantakadun puolelta.

En jaksa lopettaa ihmettelemästä Smörin yksi toisiaan kauniimpia annoksia sekä sitä, miten jokainen jälkiruoka on osoittautunut menestykseksi siinä missä moni muu ravintola on flopannut. Pidän myös siitä, miten ravintolassa uskalletaan käyttää tarjoilijoiden ammattiaitoa esimerkiksi kastikkeen tarjoilussa tai niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin kahvin kaatamisessa tarjoilupannusta kahvikuppiin. Viinivalinnat ovat olleet aina vähintäänkin loistavia, erityisesti toisella kerralla vuohenjuuston kanssa tarjoiltu Ca Rugate L´Ermita 2008 Regiotto della Valpolicella, Corvina, Rondinella. 

Palvelussa vähän ehkä harmittaa se, että vaikka tämä jälkimmäinen menu jo jonkun aikaa ravintolassa oli ehtinyt olla ja taitaa olla edelleenkin, niin tarjoilijat tuntuivat olevan hieman ulapalla. Poikkeuksena juustolle viiniä ehdottanut tarjoilijatar. Lisäksi toisella kerralla jouduin myös täyttämään itse oman vesilasini useaan otteeseen ja keittiöntervehdyksen lasia ei korjattu missään välissä pois pöydästä.

Vaikka Smör tarjosi uskomattoman kauniita annoksia, maukkaita sellaisia, silti se jokin ei toisesta kerrasta huolimatta tullut - se syy miksi juuri halusin käydä ravintolassa kahdesti.

Kaksi ja puoli tähteä

**1/2