La Tegala, Lanzarote

Kävin avokkini kanssa pienellä talvilomalla etelän auringon alla Lanzarotella. Matkustaessa aika usein tulee syötyä vain ulkona, joten tämä oli oiva tilaisuus kartuttaa lisää ravintolakokemuksia. Teen muista ravintoloista oman koosteen, mutta tämä ravintola ansaitsee kyllä oman postauksen.

La Tegala sijaitsee noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Puerto del Carmenista, jossa hotellimme sijaitsi. Tämä ravintola oli ainoa, jossa pystyin syömään ajattelematta salmonellatartuntaa tai muita mahdollisia turistivaivoja. Ravintolalla ei ole yhtään Michelin-tähteä, mutta on kyllä saanut suosituksen.

Saaren varmasti yksi moderneimmista rakennuksista kätkee sisälleen mukavan viihtyisän ja maisemarikkaan ravintolan. Olimme ainoat asiakkaat, mikä johtunee siitä, että söimme tyypilliseen suomalaiseen klo 18.00 aikaan, emmekä myöhemmin hämärän tullessa, jota paikalliset sen sijaan suosivat. Hyvänä puolena ainakin se, että palvelu ja ruoka ei ollut kiireellä tehty, ja näin helpotusta arvosteluun ei sen turvin ole luvassa.

Vanhempi tarjoilijatar ohjasi meidät pöytiin istumaan. Saaren karun maaston huomioonottaen näkymät ravintolan ikkunasta olivat hienot. Varsinkin kun sai seurata auringon laskua edessä olevan tulivuoren taakse. Muuten ravintola oli hyvin valoisa ja hyvin yksinkertaisesti, mutta modernisti sisustettu.

Tarjoilijatar ojensi meille menut ja viinilistan sekä kyseli haluaisimmeko vettä, johon tietysti vastasimme myöntävästi. Viinivalikoima oli mielestäni menun nähden sopiva, mutta tällä kertaa pyysin tarjoilijaa tuomaan meille jotakin, joka sopisi kokonaisuutena hyvin tilaamiemme ruokien kanssa ja laseihimme päätyi punainen Azpilicueta, Crianza 2008, Rioja. Viinin kanssa samaan aikaan tarjoilija toi pöytäämme leipää sekä paahdettua leipää chorizo-levittellä, joka oli äärettömän hyvää.

Ennen varsinaisia alkuruokia saimme keittiön tervehdyksen meribassiterriini juuressipsillä. Meribassi oli kyllä aikansa elänyt ja enemmänkin, joten onneksi pala oli pieni, sillä muuten olisi tervehdys palannut keittiöön kokin ihmeteltäväksi.

Varsinaisena alkuruokana Ropa Vieja eli kanarialainen seepia-kikhernemuhennos. Kikherneet olivat kyllä niin jauhoisia, että jouduin palauttamaan annoksen puoliksi syötynä seepian palaset kadonneena takaisin keittiöön, josta tarjoilija hieman loukkaantui. Seepia muistutti hyvin paljon kampasimpukkaa, mutta hieman tiiviimpää sellaista. Voisin kyllä syödä jatkossakin. Ravut maistuivat liikaa merivedelle ja niissä oli peräsuolet paikallaan, joten maistamisen jälkeen jäivät lautasen reunalle. En muuten missään ole törmännyt näin kuumaan lautaseen. Tarjoilija kyllä siitä vihjaisi, mutta onnistuin silti polttamaan näppini tohelo kun olen.

Avokkini alkuruokana oli lajitelma tyypillisiä espanjalaisia alkuruokia. Ainakin friteerattua simpukkaa, veri-pähkinäpallo, graavilohikreemillä täytettyjä taateleita, friteerattu vuohenjuustopallo paikallisesta juustosta, katkarapurulla, kinkku -ja juustoleivos sekä friteerattua kinkkua. Ehdoton lemppari lautasella oli graavilohikreemillä täytetyt taatelit, joita aion valmistaa kotonakin. Simpukka oli molemmille uusi tuttavuus, mutta hyvää sekin. Vuohenjuusto paljastui minulle ikävänä yllätyksenä, mutta tuoreutensa ja ehkä normaalia miedomman makunsa ansiosta en oksentanut lautaselle. Ehkä vielä jonain päivänä opin syömään tätä "herkkua".

Pääruuan kohdalla otin riskin, sillä oikein laadukas tuore karista ei maistu villalle, mutta tälläkertaa karitsa ei ollutkaan niin laadukasta, mutta syötävää kumminkin friteerattua karitsaa Lanzaroten tapaan, perunoita ja vihanneksia. Perunat eivät enää olleet minulle uusi tuttavuus, mutta pidin niistä, sillä ne muistuttavat hyvin paljon meidän uusia perunoitamme - vain voi puuttuu. Kasvislisäke oli hyvin mieleinen ja kaikissa oli puhtaat tuoreet maut. Valitettavasti liha oli kuitenkin hieman turhan vanhaa ja harmaata. Kuvassa olevaa mojo-kastiketta ostin itselleni tuliaiseksi.

Herra tilasi itselleen neljä lihaa: broilerin rintafilee, porsaan kylkeä, naudan entrecôte sekä karitsan makkara. Kastikkeena sinappimajoneesi, lisukkeina yrttiperunaa ja wokattuja kasviksia.

Kaipasin jälkiruuaksi jotakin raikasta tuhdin karitsan jälkeen ja päätin tilata mango-samppanjasorbéen ja parempi puoliskoni päätyi jälleen lajitelmaan: riisivanukas, suklaa soufflé, kiivi-juustokakku, crème brûlée sekä viikunahilloa. Mango-samppanjasorbée oli turhankin samppanjainen tai tarkemmin se sisälsi cavaa eikä samppanjaa, mutta raikas kuitenkin. Ulkonäöltään ehkä hieman surullinen esitys. Lajitelmassa crème brûlée oli kyllä pohjanoteeraus - pelkkää lilluvaa kermaa kupissa ja hieman liekitettyä sokeria koristeena. Juustokakku on aina juustokakku ja riisivanukas oli kuin raaka riisipuuro. Jälkiruuan paras oli taivaallinen viikunahillo, jota sitäkin ostin mukaani, mutta en usko sen olevan yhtä hyvää kuin tämä kokin tekemä.

Ruuasta yleisesti: Kokonaisuutena ruuat olivat hieman pettymys, mutta jokaisesta ruuasta löytyi silti hyviä komponentteja. Mikäli raaka-aineiden laatu olisi ollut parempi, erityisesti karitsan kohdalla, uskoisin ruokien voineen olla parempia. Positiivista kuitenkin, kyllä tämä turistirysän rantakeittiöt voittaa. Ja mikäli joku kulinaristi saarelle eksyy, suosittelen kuitenkin käväisemässä ravintolassa, sillä muualta ei tuntunut löytyvän paikallista ruokatarjontaa, jota itse kuitenkin haluaisin matkustellessani syödä, enkä spaghetti bolognesea, pizzaa tai joka paikassa tarjottavaa beef sirloinia. Samalla hinnalla ei Suomessa syö.

Palvelusta yleisesti: Mikäli tarjoilijatar olisi osannut englantia enemmän kuin hello and welcome, eikä olisi unohtanut kaataa lisää juomia, niin palvelu olisi ollut nappi suoritus. Kielimuurista huolimatta saimme kuitenkin kaikki ne ruuat, jotka olimme tilanneetkin.

Sisustuksesta ja tunnelmasta yleisesti: La Tegala on moderni ja viehättävä pieni ravintola. Tunnelma ravintolassa oli erittäin rauhallinen ja myös viihdyttävä, sillä taustalta kuului tarjoilijattaren laulua baarin puolelta. Valitettavasti en huomannut tarkistaa pyörätuolilla pääsyä ravintolaan, mutta pääovelle ainakin vei rappuset.

* Yksi tähti

Grotesk, Helsinki

Jälleen kerran Helsingin ravintolamaailmassa, tällä kertaa arvostelussa ravintola Grotesk, joka sijaitsee Ludviginkatu kymmenessä. Olimme varanneet aikaisemmalle viikonlopulle pöydän, mutta jokin ravintolassa järjestetty tilaisuus siirsi varaustamme viikolla. Hyvitykseksi saimme viinipaketin molemmille veloituksetta, joten plussat siitä.

Astuimme Groteskin baarin ovesta sisään, sillä ravintola oli vielä suljettu. Kohteliaana baarimikko kyseli maistuisiko meille alkuun juotavaa, mutta kieltäydyimme kohteliaasti tarjouksesta ja kävimme istumaan. Vieressäni oli mielenkiintoinen sisustuselementti: Hendrick's Gin kylpyamme.

Hetken kuluttua baarimikko ilmoitti ravintolan auenneen ja meidät ohjattiin ravintolan puolelle. Salin puolella meitä odotti kauniisti ravintolan omaan tarjoilijan asuun pukeutunut nuori naistarjoilija. Hän opasti meidät jättämään takkimme itse naulakkoon. Itse olisin ehkä pitänyt enemmän siitä, että tarjoilija tai hovimestari olisi tämän tehnyt, mutta ilmeisemmin Grotesk on halunnut säilyttää rennokkuutensa.

Sali oli mielestäni valtava, verrattuna saman tyylisiin hienoihin ravintoloihin, ja mietinkin jo akustiikan toimimista. Tarjoilija ohjasi meidät nurkkapöytään ikkunan viereen. Ystäväni näki suoraan keittiön luukulle, sillä minä istuuduin toiselle puolelle, jotta saisin kaiken mahdollisen valon ulkoa kuvauksiani varten.

Peruskysymykset tarjoilija hoiti hyvin ja asiaankuuluvasti sekä tarjoili veden oikealta, mikä yllätti minut, sillä oikealla puolellani oli jonkun sortin väliseinää muistuttava verho ja olisin vasemmalta tarjoilun ymmärtänyt varsin hyvin - loput tarjoiltiinkin sitten vasemmalta. Ravintolan ollessa niinkin iso, ymmärrän jotenkuten vesikannun jättämisen pöytään. Plussa siitä, että tarjoilija kysyi vielä paikan päällä mahdolliset ruoka-aineallergiat, vaikka yleisesti ravintoloissa oletuksena on, että allergiat kerrotaan pöytävarauksen yhteydessä. Tässä vaiheessa salin vielä ollessa tyhjillään, en huomannut kiinnittää tarjoilijan hiljaiseen ääneen vielä huomiota, mutta loppua kohden hiljainen ääni, vaikka tarjoilijat vaihtuivatkin, koitui ongelmaksi, sillä minun piti kurottautua tarjoilijan naaman juureen epäkohteliaasti, jotta kuulin edes osan, mitä hän kertoi.

Talon maalaisleipää, voita sekä rosmariini-foccaciaa. Missä on voiveitsi? Päädyin käyttämään alkuruokaveistäni, mutta olisi ollut mukavaa, jos voiveitsi tai teemaan sopivasti puulastu tai muu vastaava olisi tuotu leipien yhteydessä, sillä voisen veitsen laittaminen takaisin kattaukseen tuntui hieman tökeröltä. Lieneekö foccacian suolannut kokki rakastunut, sillä palani päällä suolaa oli ehkä hitusen liikaa, mutta muuten paras foccacia, jota olen syönyt.

Ensimmäisenä ruokalajina porkkanakeittoa sekä savulohirilletteä. Kuinka kaunis annos ja ihana väri. Koostumukseltaan keitto oli täydellisen kuohkeaa ja kermaista. Viini Julicher Riesling 2009, Uusi-Seelanti sopi keiton kanssa kuin avain lukkoon. Ehdottomasti paras alkuruokakeitto, jota olen syönyt ja olin hyvin iloisesti yllättynyt, sillä minulla ei ravintolaan tullessa ollut minkäänlaisia odotuksia.

Toisena alkuruokana etikkamarinoitua silakkaa (niin tässä tosiaan toinen tarjoilija puhui silakasta ja toinen sillistä, mutta varmistin lopullisen kalan ravintolalta), tilli-fenkolipyree sekä kurkkua, käsin kuorittuja katkarapuja ja punasipulivinegretteä. En ole mikään silakan ystävä, mutta tämä annos jatkoi onnistunutta linjaa porkkanakeiton kanssa. Raikas, kaunis annos ja oikein maistuva. Tämänkin ruuan viini Itävaltalainen Wiener Gemischt Satz 2010 sopi annoksen kanssa hyvin.

Pääruokana rohkea veto pitkään haudutettua porsaan poskea, punajuuripyree, paahdettua punajuurta sekä punaviinikastiketta. Minähän en tunnetusti ole porsaan lihan ystävä kiitos lapsuuden traumojen, mutta tämä oli rehellisesti jotain taivaallista. Täydellisen mureaa ja mehevää poskea oli ilo syödä. Punajuuri hieman harmitti alkuunsa, sillä sitä tuppaa olemaan joka paikassa, josta olenkin jo aikaisemminkin harmitellut, mutta tämän annoksen paahdettu punajuuri varsinkin päällä olevan vihreän kreemin kanssa. Tämäkin annos päätyy parhaimpien pääruokien joukkoon. Viininä Humilitat Priorat 2009, Espanja sekoite Cariñena ja Garnacha rypäleistä sopi loistavasti täyteläisyydellään. Plussat itse valmistetusta sinapista.

Jälkiruokien kohdalla alkaa aina jännittämään, sillä niillä on helppo "pilata" onnistunut alku. Kun tarjoilija kattoi jälkiruoka katteeksi ensin veitsen ja haarukan sekä toiselle jälkiruualle lusikan ja haarukan, alkoi hieman arveluttaa. Veitsi nimittäin paljasti minulle ensimmäisen jälkiruuan: Juustolautanen, jossa juustoina Appenzeller, Brie de Meaux sekä Stilton, lisukkeena aprikoosihilloa sekä hedelmäbriossi. Voi voi, on hienoa jos tykkää juustoista ja kyllä minäkin, paitsi homejuustoista. Mielestäni juustot kannattaisi säilyttää listalla vapaavalintaisena jälkiruokana, mutta tällaiseen menukokonaisuuteen se on pikemminkin riskiveto, sillä monellekaan ei näyttänyt juustot maistuvan. Lisäksi annoksen ulkonäkö oli turhankin vaatimaton verrattuna kolmeen ensimmäiseen ruokalajiin. Koska yritän aina nähdä asian positiivisenkin puolen, olivat juustot kuitenkin sen verran laadukkaita, että siltonia maistaessani en oksentanut lautaselle. Olo on vieläkin häkeltynyt, ja oli kuvaakin ottaessa, sillä olin ehtinyt jo maistamaan appenzelleristä palasen ennen kuin muistin kameran. Viini oli minulle uusi tuttavuus ja valmistusalue maistui hyvin rusinaisuudellaan ja makeudellaan:  Pineau des Charentes, Cognac, Ranska. Viimeinen jälkiruoka vaatii kyllä raikkautta tasapainottamaan tätä kokonaisuutta.

Valkosuklaapannacotta, persikkasorbettia, marinoitua persikkaa, paahdettua valkosuklaata ja persikkageeliä. Persikkasorbetti oli raikas ja makea. Valkosuklaapannacotta, noh on valkosuklaapannacotta eikä sen kummoisempi. Pidin eri persikkakomponenteista, mutta kokonaisuudessaan jälkiruuan raikkaus jäi vaisummaksi makeuden ja valkosuklaan tuhtiuden rinnalla. Hyvä jälkiruoka kokonaisuudessaan, mutta viimeiseltä annokselta toivoisin sitä pistettä i:n päälle, varsinkin kun alku oli mitä loistavin. Viini oli taas valittu loistavasti Cuvée Marie Cattalin 2007, Jurançon, Ranska

Ruuasta yleisesti: Alkuruuat yllättivät ja ihastuttivat kauneudellaan. Maut olivat selkeät, lempeät sekä taivaallisen toimivia yhdistelmiä. Pääruoka kruunasi hyvän alun ja toivon mukaan pääsen syömään yhtä hyvää porsaan poskea tulevaisuudessakin. Valitettavasti Grotesk kaatui jälkiruuallaan siinä missä moni muukin ravintola. Hyvin alkanut ilta hiipui loppua kohden, sillä jälkiruuat eivät valitettavasti loistaneet siinä missä kolme edeltäjäänsä, vaikka hyviä kokonaisuuksia olivatkin. Itse olisin juustojen tilalle kaivannut jotain hyvinkin raikasta ja viimeiseksi jotain lempeää kruunaamaan illan.

Palvelusta yleisesti: Pidin tarjoilijoiden yhteisestä pukeutumislinjasta. Hienotunteisen tarjoilun ongelmana kuitenkin oli puheäänen hiljaisuus - normaali puheääni toimisi hyvin häiritsemättä silti vieressä syöjiä. Tarjoilija huomasi myös kaataa lisää vettä, vaikka epäluuloisina sitä odotimmekin, sillä vesikannut säilytettiin pöydissä. Puheäänen lisäksi olisin toivonut loppuun selkeän lopetuksen, esimerkiksi perus "Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen" olisi ollut paikallaan, sillä kahvikyselyn jälkeen jäi vielä epäselväksi tuleeko jotain pikku piristystä loppuun vai oliko se siinä. Emme esimerkiksi tienneet velottaako ravintola vedestä erikseen, sillä viinit tarjottiin sekaannuksen johdosta ja ruuatkin oli ennakkoon maksettu. Tovin odottelun ja ihmettelyn jälkeen päätin tarjoilijalta asiaa kysyä, ja selvisi, että olemme vapaat lähtemään.

Sisustuksesta ja tunnelmasta yleisesti: Ravintola on mielestäni kilpailijoihinsa nähden iso, mutta mukavasti sisustettu. Akustiikka toimi suhteellisen hyvin, muutama pöytäseurue näytti nimittäin nauttivan juomatarjonnasta ja se aika ajoin kuului, muttei varsinaisesti häirinnyt. Tunnelma oli rauhallinen, rento ja erittäin viihtyisä.

Vaikka menu ei loppunutkaan huipennukseen ja kuuloni petti, niin Grotesk onnistui kokonaisuudessaan sen verran hyvin, että sijoittui toistaiseksi omien suosikkieni ykköseksi. Ravintolaan pääsee myös pyörätuolilla. Suosittelen lämpimästi tämän kokemuksen perusteella. Usean hankalan hammaskolon omaavana toivoisin vielä hammastikkuja vessaan ;)

*** Kolme tähteä

Café Talo, Helsinki

Päätimme ystäväni kanssa kuluttaa aikaa ennen illan ravintolaillallista kiertelemällä Helsingissä. Eksyin muun muassa ensimmäistä kertaa Helsingin Hakaniemen kauppahalliin. Valikoima oli kutakuinkin saman tyylistä kuin muissakin kauppahalleissa yläkerran design-matkamuisto puljut mukaan lukijen. Tunnelma ei kyllä mielestäni yltänyt Turun vanhanajan perinteitä kunnioittavan kauppahallin tasolle asti. 

Kauppahallin vieressä sijaitsee A-oikeudet omaava kahvila nimetä Café Talo. Ystäväni sanoi kuulleensa paljon kyseisestä paikasta ja päätimmekin piipahtaa kupposelle.

Persoonallisuutta ja tilaa Talosta ei puutu, sillä seiniä koristaa hyvinkin omituiset, mutta mieltä piristävät taideteokset. Kiinnitin myös huomiota vanhoista traktorin penkeistä valmistettuihin baarijakkaroihin. Istumapaikkoja kahvilasta löytyy isommallekin seurueelle.

Kahvilasta saa myös sekä suolaista että makeaa pienempään tai isompaankin nälkään. Moni paikallinen näytti tulevan kahvilaan nauttimaan lasilliset viiniä ystäviensä kanssa.Palvelu kahvilassa on rentoa ja ystävällistä.

Mikäli satun eksymään alueelle myöhemminkin, niin taatusti käväisen kahvilassa uudelleen.

** Kaksi tähteä

Trattoria Romana, Turku

Vihdoinkin sain aikaiseksi käydä kyseisessä ravintolassa toistamiseen ja tällä kertaa yhdessä kokkikollegoiden kanssa, joten arvosteltavia ja kuvattavia ruokiakin oli enemmän kuin kaksi. Lisäksi mielipiteitä annoksista sai useampia kuin omani.Trattoria Romana sijaitsee Hämeenkatu 9:ssä eikä ravintolalla ole omia kotisivuja. Pöydän kävin siis varaamassa itse paikanpäällä, mutta joku puhelinnumerokin kyseiseen paikkaan on kuulemma olemassa. 

Aikaisemmin ravintolassa syödessäni en ollut vielä löytänyt tietäni kokkikouluun, joten arvosteluperiaatteeni silloin olivat hieman heppoiset. Silloin kyllä ruoka oli hyvää ja olin positiivisesti yllättynyt, että Turusta saa sillä hinnalla hyvää italialaista ruokaa. Tällä kertaa, tilanne oli hieman muuttunut.

Minä ja viisi muuta (joista yksi avokkini) mahdutettiin pöytään istumaan, jouduimme siirtämään pöytää hieman itse, jotta kaikki mahtuivat istumaan mukavasti. Tarjoilija toi meille menut ja keskustelimme siitä, mitä  kukakin tilaisi. Pöytään tuodussa menussa ei ole kaikkia ravintolan tarjoamia ruokia, vaan seinille liitutauluihin on kirjoitettu Trattorian laajempi tarjonta. Minä ja eräs kollegani tilasimme talon punaviiniä ja yksi toinen kollegoista talon valkoviiniä, muut pysyivät vesi linjalla.

Itse tilasin talon punaviinia 16 cl hintaan 4,50 €, mikä mielestäni on halpa hinta varsin oivalle viinille. Hyvin täyteläinen sekä hapokas, mutta miellyttävä kokonaisuus kerrassaan. Ruokana Spaghetti Aglio e Olio eli Spaghettia valkosipuli-oliiviöljyssä. Iso annos, mutta sopiva, koska lihaa ei annoksessa ole laisinkaan. Ainoa vaan, että ruuassa maistui pelkkä oliiviöljy, mutta laadukas sellainen. Hintaa annoksella 9,00 €.

Kaksi kolleegaa tilasivat saman Pasta Americiana eli Pennepastaa chili-pekonikastikkeella.

Ensinnäkin annokset olivat eri näköiset ja kokoiset: toisessa oli persiljasilppua koristeena ja toisessa ei, toisen annos oli kaikkien muiden annoksiin nähden huomattavasti pienempi ja siinä oli vähemmän kastiketta. Hintaa 10,00 €, jonka kyllä "isommasta" annoksesta vielä maksaisi. Annos oli ehkä hieman mauton.

Avokkini tilasi jälleen kerran lasagnea, mutta tämä oli hyvä "veto". Lasagne nimittäin oli mielestäni isompi kuin viime kerralla ja kokonaisuutena ehkä paras pöytämme ruuista hintaan 15,00€.

Kokkiystävättäreni tilasi itselleensä Fetasalaatin 10,00€, jonka ensivaikutelma oli "wow ompas se iso". Tilaajan mielestä vihreää olisi saanut olla vähemmän. 

Viimeisenä mutta ei vähäisempänä Pasta al Salmone eli Pastaa savulohella. Savulohi maistui mukavan lempeästi vaikka kalaa ei juuri näkynyt. Annoksen mausteet olivat kyllä unohtuneet maustehyllylle. Hintaa tällä annoksella 12,00€ sekä talon valkoviini 12 cl 3,40€, joka oli kuivahko ja hieman hapokas.

Pääruuan jälkeen oli kyllä vielä nälkä, joten jälkiruokaa oli saatava. Itse tilasin jäätelölajitelman, josta nyt kyllä en valitettavasti muista pitikö olla paikan omia jäätelöitä vai ei, mutta Valion mansikka, suklaa sekä rommirusina hintaan 7,00€ oli kyllä aika pettymys. 

Banana split ei myöskään näyttänyt kovinkaan erikoiselta ja maksoi kuitenkin 7,00€. Pannacotta 6,50 € näytti kyllä hyvältä. Tiramisu oli hieman kuivempaa kuin viimeksi ja jauhetta olisi kuulemma saanut olla hieman vähemmän. Hinnaltaan Tiramisu on samaa luokkaa kuin muutkin eli 7,00€.

Palvelusta: Ei vaikuttanut kovin ammattitaitoiselta, ja tarjoilijakin vastasi kysymykseen jälkiruokaviinistä "En tiedä". Ystävällistä palvelu kuitenkin oli.

Sisustus: Ruokalistataulut ovat kiva idea, mutta välillä pään jatkuva kääntely ravintolan seinältä toiselle on hieman rasittavaa. Sisustukseltaan ravintola mukavan askeettinen. Tunnelma ravintolassa oli rauhallinen ja akustiikka toimi. Ei pääsyä pyörätuolilla enkä edelleenkään suosittele lastenraittaiden mukaan ottoa.

Ruoka: Hinnaltaan annokset ovat edullisia lukuunottamatta pihvejä 25,00€, mutta maultaan hyvinkin vaatimattomia. Itse jäin kaipaamaan puhtaita italialaisia makuja. Täytyy kuitenkin huomioida vuodenaika raaka-aineissa: esimerkiksi talvisin tomaatit eivät maistu kunnon tomaateilta. Silti edelliseen kertaan verrattuna suunta oli valitettavasti alaspäin. Turun parhaaksi italialaiseksi ravintolaksi tätä en sanoisi, mutta kyllä tämä Rosson tai Denniksen voittaa.

* Yksi tähti

Chez Dominique, Helsinki

Niimpä niin, osa jo ehkä tiesikin viime syksyn reissun menneen pepulleen ratatöiden vuoksi, mutta onneksi tällä kertaa pääsimme perille. Olin siis odottanut tätä jonkin aikaa, mutta onnistuin aika hyvin nollaamaan ennakko-odotukseni. Chez Dominique on 1998 perustettu, nykyisin kahta Michelin-tähteä (vuodesta 2003) kantava, myös Suomen ravintoloiden keulakuvana pidetty ja keittiömestari Hans Välimäen johtama ravintola Helsingin Rikhardinkatu 4:ssä. Mainittakoon näin alkuun, että mukanani ei ollut rakasta Canon 500D:tä, vaan kuvat on kompaktilla otettuja, eikä edes omalla, joten laatu on myös sen mukaista - valitan.

Jo ulko-ovi houkuttelee sisälle ja huokuu arvokkuutta, kun lähestymme seuralaiseni kanssa ravintolaa. Astun sisään ja eteisessä on heti vastassa asiallinen ja ystävällinen miestarjoilija. Hieno tarjoiluasu pakko myöntää. Ilmoitan saapumisestamme ja kysyn mistä mahdollisesti pääsee ravintolaan sähköisellä pyörätuolilla. Tarjoilija vastaa kysymykseeni ja ottaa samalla irralliset rampit kainaloonsa ja pääsemme sisään lähes mutkitta: oven oma kynnys oli ehkä hieman korkeahko.

Takkejamme riisuessa katselin ympärilleni. Hyvin pelkistettyä ja modernia, selvästi tarkoin suunniteltu kokonaisuus. Tarjoilija laittoi takkimme narikkaan ja ohjasi meidät samppanjaloungeen odottamaan hovimme saapumista. Hän ehdotti myös apertiivia, mutta kieltäydyimme tällä kertaa. Silmääni pisti kuparin väriset lamput, joita muistin nähneeni myös Turussa eräässä ravintolassa. Viihtyisä nurkkaus kylläkin.

Tarjoilija ohjasi meidät pöytäämme, istutti tuoliimme ja taitteli liinan syliimme, joskin ehkä hieman jännittyneesti. Luulen kylläkin että minua jännitti enemmän kuin häntä, sillä tunsin sykkeeni nousevan ja käsien kylmettyvän. Vaikka tunnelma ei ollut edes kankea niin jostain kumman syystä jännitin, jälkeenpäin ihmettelin kyllä että miksi.

Tiesin, että jos jotain oli sallittavan odottaa, niin ainakin omaperäisiä ja taiteellisia annoksia. Ensimmäisenä meille tarjoiltiin pientä snack-palaa: Juuressipsejä ja kolmea erilaista dippiä. Kaunista ja mukava ice breaker. Punajuurta, sipulia, perunaa ainakin löytyy. Jännityksessä meni dippien nimet hieman ohi ja valitettavasti oli maut turhan vaisuja varmasti tunnistettaviksi (maistui enemmän kermaviililtä, raikkaita ne kaikki toki olivat). Voisin jopa kokeilla itse näiden valmistamista. 

Vähän "täyttävämpää" Juustotuulihattu sekä laventelimadeleine lisukkeena tryffelimajoneesia. Juustotuulihattu oli ihanan suolainen ja koostumukseltaan juuri sellainen kuin pitääkin olla. Madeleinessa laventeli ei kyllä maistunut vaan lähinnä itse taikina.

Seuraavana jotain innovatiivista. Kivellä tarjoiltua sienipizzaa, ankan ja possun nahkaa, tryffelimajoneesia sekä näkkileipää tuorejuustolla. No nyt alkoi jännitys hälventyä ja hymy nousta huulille. Sienipizza oli ihanaa, olisin voinut syödä sitä enemmänkin. Nahkoja en sen enempää ole aikaisemmin syönyt kuin chicken wingseissä joten aika uutena tuli. Ankan nahka olisi varmasti hyvää jos pitäisi riistan mausta, minulle kuitenkin se oli turhan voimakas. Possunnahka maistui popcornilta, mikä oli minusta huvittavaa ja pidin siitä. Näkkileipä oli ihanan yrttinen ja erittäin kaunis tarjollepano.

Seuraavana "jäätelötuutissa" Härän tartar-pallo, kaprismajoneesia sekä kaviaaria. Erittäin kaunis annos ja mukava, juuri oikean kokoinen suupala. Pidin tästä erittäin paljon.

Tottakai Aasiaa ei voi nykykeittiössä välttää ja itämaisia makuja sai nauttia: Porkkanamoussen muodossa jossa mukana piparjuurta sekä inkivääriä tuomassa mukavaa "potkua". Porkkanat olivat mukavan makeita.

Tummariisikeksi, punajuurta ja punajuuripyrettä. En tiedä oliko tämä nyt niin välttämätön. Ehkä jo hieman kauden punajuureen kyllästyneenä (vaikkakin tässä oli puhdas, hyvä punajuuren maku) en ollut niin innoissani, vaikka riisikeksi kuulostikin houkuttelevalta, maistui sekin tavalliselle riisikeksille. Oli hieman hankala syödä sotkematta punajuurta sormiinsa.

Henkilökohtaisesti rakastan vaaleaa leipää, kunnon voita ja punaviiniä (harmi vain että tilasimme viinin vasta pääruuan kylkeen). Tämä ranskalainen voi oli jotain aivan täydellistä ja nyt on pakko sortua naisellisten sanojen käyttöön - söpö sämpylä. Olisin voinut mutustaa pelkkiä sämpylöitä ja voita koko illan. Tässä vaiheessa viimeistään hymyilin kunnolla. Yksinkertaista mutta erinomaista. Anteeksi likainen leipälautanen.

Yrttipannacotta, suppilovahveromousse, merilevää, retiisiä ja punajuuria. Uudenlaisia yhdistelmiä ja tämä myös toimi, toki pannacottassa olisi saanut olla hieman enemmän makua. Tämä siis vasta varsinainen alkuruoka.

Toinen alkuruoka: ankanmaksamoussea, päärynäsorbet, lakritsia sekä briossi. Erittäin pähkinäinen, päärynä sopi erinomaisesti ankanmaksan kanssa ja pienet lakritsi palat toivat mukavan vivahduksen annokseen. En kyllä ole suuri briossien ystävä, mutta en kehdannut sitä jättääkkään. Tässä vaiheessa lakkasi myös nälkä.

Illan paras Paistettua kampasimpukkaa, mustekalaa, kukkakaalispaghettia sekä beurre blanc-kastiketta. Ensinnäkin jo pelkkä kampasimpukan koko ihmetytti - onko tämä joku Dominiquen oma lajike, geenimuunneltu vai onko muissa ravintoloissa simpukat jääneet keskenkasvuisiksi? Hieman hiekkaa löytyi lihasta, mutta koostumus oli täydellinen. Rakastuin myös mustekalaan, jota en siis ennen ollut edes syönyt. Kastike on klassikko, mutta kukkakaalispaghetti päätyi must-to-do-listalleni. Jotain uskomatonta.

Ennen pääruokaa suun raikastaja Suklaakahvipannacotta, fenkolisorbe sekä anisvaahtoa. Rehellisesti en voi sietää anista, mutta aikamoinen saavutus sekin, että lasipurkki palautui keittiöön tyhjänä.

Pääruokana Marmorihärän sisäfilee, paistettua kateenkorvaa, sipuli-tattipurée, soijakastiketta ja mitä ilmeisimmin pieni perunakakku. Fantastista, luulin jo suolapurkin kadonneen keittiössä, mutta olin ilmeisesti väärässä. Ihanan suolaista. Lisukkeet sopivat hyvin tähän annokseen, mutta henkilökohtaisesti en ole sisäelinten ystävä, varsinkin jo ajatus kateenkorvasta, yksi tärkeä immunijärjestelmän rauhasista, oli järisyttävä. Kaikkea on maistettava on uusi mottoni ja se päti myös tähän tapaukseen. Koostumus oli hyvä, mutta sieltä se sisäelinmaku kuitenkin pamahti suuhuni ja oli kyllä aika pitelemistä, ettei palannut takaisin lautaselle. Kateenkorva kyllä kuuluu ehdottomasti annokseen, mutta onneksi jokainen saa itse päättää mitä suuhunsa pistää.

Olin odottanut punaviiniä jo aika kauan, olisi siis pitänyt tilata jo heti alkuunsa. Sommelierin näyttäessä pulloa ja vuosikerran 2000 osuttua silmiini olin valmis repimään pöksyni. Mainitsen jo tässä kohtaa, että meiltä ei tosiaan kysytty, että minkä hintaluokan viiniä tarjotaan, toki ehkä olettamuksena tämän tason ravintolassa, mutta perhosia kuoriutui vatsaani isompikin populaatio. Nyt meni rahat. Mutta ei kuitenkaan, Como Villa Espanja, 2000 osoittautui edulliseksi (muistakaa missä ravintolassa ollaan) hintaan 17,50 €. Kysyttäni tämän hinnan, päätin tilata toisenkin lasillisen. Viini oli kevyt, hapokas ja ehkä hivenen sitruksinen (tämä siis oma arvioni). Erinomainen valinta.

Pääruuan jälkeen vuorossa ensimmäinen jälkiruoka. Mallasjäätelöä, suklaapannacotta sekä olutpisaroita. En tiedä mikä on, mutta tuntuu, että lähestulkoon jokaisella ravintolalla jälkiruoka osoittautuu kompastuskiveksi. Hieno idea ja varmasti olisi hyvääkin, jos annos tosiaan maistuisi jollekin.

Toinen jälkiruoka Mysliä, omenaa sekä jogurttia. Anteeksi mitä? En tilannut aamupalaa, mutta mysli oli kyllä hyvää, jogurtissa olisi saanut olla enemmän makua, omena sopi kieltämättä yhdistelmään. Aika vaisu.

En sitten tiedä pitikö vielä jotain tulla, mutta koska meillä oli kiire viimeiseen junaan pyysimme laskun 15 minuutin jälkeen, kun olimme edellisen annoksen lopettaneet ja mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Emme siis tilanneet edes kahvia. Harmi jos jäi, olisi se ehkä voinut nimittäin pelastaa tuon hieman lattean lopetuksen illalle.


Ruuasta yleisesti: Hienoja, innovatiivisia ja taiteellisia annoksia. Hyviä yhdistelmiä. Valitettavasti olen kyllä sitä mieltä, että makua olisi lähestulkoon saanut olla kaikissa enemmän, varsinkin kaikissa kermapohjaisissa ruokalajeissa. En sitten tiedä onko keittiömestarilla supermakuaisti vai Suomen koulujen aromivahvenneliemet pilanneet makuaistini. 


Palvelusta yleisesti: Hyvin asiallista ja hienostunutta sekä ajoittain nopeaa, mutta ei täydellistä. En tiedä ravintolan liikeideaa, mutta minulle on ainakin opetettu sääntö: ota, anna oikealta, tarjoa aina vasemmalta. Tämä tuntui menevän tarjoilijoilla sekaisin. Yksi tarjoilija suoritti kaiken oikeaoppisesti ainakin meidän pöydän kohdalla, muut tuntuivat toimivan miten milloinkin. Eniten huvitti se, että pääasiallisesti annokset tuotiin vasemmalta, vaikka pitäisi tarjoilu tehdä oikealta tilaakin oli riittävästi ja se olisi ollut luonteva järjestys, mutta kastiketta annosteltaessa herra siirtyi oikealle. Tiedoksi vain hänelle, että meni vähän väärinpäin. Pikkujuttuja, mutta tämän tasoisessa ravintolassa mikäli se ei liikeideaan kuulu, olettaisin, että tämä olisi itsestäänselvyys.


Minua kyllä häiritsi se, ettei tarjoilijoilla ollut omaa asemajakoa. Pidän siitä, että sama tarjoilija hoitaa homman alusta loppuun. Jotkut tykkäävät vaihtelusta. Alkuun palvelu oli nopeaa, mutta kellon lyödessä 21 tahti hidastui turhankin paljon. 4 hengen seurue, joka saapui vähän meidän jälkeemme, lähti noin tunnin aikaisemmin meitä ja he tilasivat vielä kahvit. Vesilasini oli hilkulla unohtua, mutta onneksi tarjoilija ehti kuin ehtikin hätiin ajoissa. Minulle jäi vielä epäselväksi se, että olisiko loppuun pitänyt vielä tulla jokin annos (jos piti niin kertokaa ihmeessä mitä olisi ollut luvassa), nimittäin muihin pöytiin olin sellaisen nähnyt saapuvan. Jos emme olisi joutuneet odottamaan 15 minuuttia toisen jälkiruuan jälkeen, olisimme varmasti ehtineet vielä yhden annoksen nauttia. Pientä viilausta voisi tehdä palvelun suhteen. Erityinen plussa siitä, että tarjoilija muisti tuoda seuralaiselleni uuden pillin punaviiniin.


Sisustuksesta yleisesti: Erittäin miellyttävä ja akustiikka pelasi uskomattoman hyvin. Alkuun ehitisnkin jo jonkun verran mainita sisustuksesta. Vessanpönttö oli kyllä aika erikoinen, ei oikein tiennyt miten siinä pitäisi istua "turvallisesti" :D. Hammastikut plussaa ja myös kunnon käsipyyheliinat.

Kiinitin myös huomiota siihen, että suurin osa asiakkaista oli Citydeal-asiakkaita (itseni mukaanlukien) ja tulin siihen lopputulokseen, että ruuasta en normaalihintaa maksaisi. Tiedetään, että annoksissa on valtava määrä hienoja ja harvinaisen laadukkaita raaka-aineita, työkustannukset, kiinteistökustannukset yms. mahdolliset varmasti nostavat hinnan aika korkealle, mutta kokonaisuus ei mielestäni kyllä ole ihan 139€ arvoinen. Palvelu kohdilleen, ja makua lisää annoksiin, sitten voisin harkita asiaa. Hieno kokemus, joten jos mahdollisuus joskus tarjoutuu, niin suosittelen siihen myös tarttumaan. Mikäli annoksien tiedoissa tmv. virheitä, ilmoittakaa ihmeessä ja korjaan tiedot oikeiksi. Tuli vaan sen verran informaatiota illan aikana, että kaikkea ei voinut enää muistaa. Koko illan kesto 4,5 h.

Erityistä: 2 Michelin-tähteä, pääsy pyörätuolilla, ei suositella lastenrattaita, yleissiistipukeutuminen riittää, taiteelliset annokset, kaunis sisustus

**** Neljä tähteä