Karitsan paahtopaistia, varhaisperunoita ja rosmariinikastiketta

Pääsiäisen kunniaksi päätin kokkailla jotakin itsellenikin uutta, nimittäin karitsaa. Lampaasta en pidä sen villaisuuden takia, mutta kunnon tuoreessa karitsassa ei tuota mummon kutoman sukan makua ole - saati sitten luomukaritsassa.Lihat hain Stockmannilta kuten aina, jos kauppahalli on jo ehtinyt sulkea. Myös kaikki muutkin lautasella olevat komponentit koostuvat Herkun valikoimasta.

Rosmariinikastike

Ensimmäisenä otin lihan lämpeämään, jonka jälkeen aloitin kastikkeen valmistuksen, sillä hyvän kastikkeen salaisuus on hyvä kokoon keittäminen, jolloin maut tiivistyvät. Noin kolme desiä lihalientä ja Stockman Gourmet Demi-Glace, ihan vähän merisuolaa, sillä lihaliemi ja Demi sisältävät sitä jo aika reilusti, muutama musta- ja valkopippuri kokonaisena ja pari rosmariinin oksaa. Annoin kastikkeen kiehua hiljalleen, kunnes maut olivat mieleiset ja suurin osa vedestä haihtunut pois. Sillä välin valmistin salaatin ja laitoin perunat kiehumaan. Kun liemen määrä on mielestäsi sopiva siivilöi se.

Ennen suurustusta kannattaa tarkistaa maku, sillä sitä on vaikeampi saada muutettua vehnäjauhojen lisäyksen jälkeen. Esimerkiksi jos kastike on liian suolaista, kannattaa osa liemestä ottaa talteen ja vaikkapa pakastaa jääkuutiomuotissa myöhempää käyttöä varten ja lisätä loppuun vettä ja keittää vielä hetki. Suurustin kastikkeen osanestesuurustuksella eli siis veteen sekoitetaan vehnäjauhoja (tai maizenaa jos haluaa gluteenitonta), joka lisätään pikkuhiljaa hyvin sekoittaen kastikkeeseen, kunnes koostumus on mielestään sopiva. Vehnäjauhoja käyttäessä kannattaa olla varovainen, sillä se paakkuuntuu helposti ja se ei myöskään ala suurustamaan kastiketta heti lisättyä, vaan se ottaa tovin ennen kuin kastike alkaa paksuuntua. Jos kastikkeeseen sattuu muutama jauhopaakku tulemaan - ingen panik siivilä avuksi.

Grillattu ja marinoitu karitsan paahtopaisti

Paahtopaistin marinoin yön yli öljyssä, jossa oli persiljaa, rosmariinia, ruohosipulia, valkosipulia, loraus etikkaa, suolaa sekä mustapippuria. Koska rakastan grillattua lihaa yli kaiken (nam nam karsinogeenejä), päätin kiikuttaa kaasugrillini auringon valoon. Ensin grillasin parilalla lihan pinnat kiinni, jonka jälkeen siirsin ne yläritilälle, kunnes digimittarini piippasi sisälämpötilan olevan 55 celsiusastetta.

Salaatti ja varhaisperunat

Salaatti koostui tällä kertaa  kartanon salaatista, jäävuorisalaatista, mangoldista, kurkusta, punasipulista, tomaatista, oranssista paprikasta, vihreistä rypäleistä ja feta-juustosta. Kastikkeena hyvälaatuinen oliiviöljy ja ripaus herbamarea.

Perunoiden keittämisessä kaikkein oleellisinta on se, että perunat lisätään kiehuvaan veteen, jossa on aika reilusti suolaa, sillä perunan tuore maku tulee selkeämmin esiin, kun suolaa on tarpeeksi. Merisuola on tässäkin ykkönen. Reilu ruokalusikallinen litraa kohti on aika hyvä mitta. Jos et lisää perunoita kiehuvaan veteen, pilaat perunan kiinteän koostumuksen ja saat nauttia jauhopaakuista.

Lopputulos oli kutakuinkin mitä pitikin ja jälkiruuaksi nautimme köyhiä ritareita kermavaahdon ja Lanzarotelta tuomien viikuna -ja kaktushillon kera. Viininä Lanzaroten lähikaupan tuliainen Heredad de Baroja, Crianza  2007, Rioja

Ravintolaelämyksiä Lanzarotella

Päätimme ottaa pienen hermoloman remontin ja pääsykoestressin alla ja suuntasimme Lanzarotelle. Matkoilla en ainakaan itse juurikaan kokkaile, joten ulkona tuli syötyä koko loman ajan. Paras saamani neuvo ulkomailla syömiseen on se, että kysy paikallisilta missä he käyvät, kun syövät ulkona. Kuitenkin parin kyselyn jälkeen moni kertoi syövänsä kotona ja ymmärrän kyllä miksi.

Koko Puerto del Carmen pursui toinen toisiaan enemmän tai vähemmän muistuttavia ravintoloita, joiden sisäänheittäjät alkoivat loppuviikosta ottaa päähän ja kävelinkin toisella puolen katua välttääkseni ahdistavan väittelyn siitä, missä minun tulisi syödä illalliseni. Sinnikkäimmät kuitenkin löysivät tiensä sinne toisellekin puolelle katua.

Ensimmäisenä iltana söimme ravintolassa La Terrazza tai jotain sinne päin ainakin, joka sijaitsee rantakadulla Fundgrube myymälän vieressä. Tässä ravintolassa söin elämäni rumimman annoksen ikinä sekä join hirveää paikallista viiniä El Grifo. Alkuruokani ei saapunut ollenkaan, avokkini valkosipulileipä oli naurettava ja tilaamani sisäfilee oli epämääräinen ulkofilee eikä edes medium vaan kunnon kengänpohja. Repesin nauramaan nähdessäni tämän annoksen. Miksi lautasella on riisiä ja perunaa ja mikä ihmeen kasvislisuke tuo on olevinaan? Onneksi kastike oli mieleinen, vaikka ihmettelin miksi pihvi oli sillä peitetty. Odotimme laskua 15 minuuttia, jonka jälkeen emme enää palanneet kyseiseen ravintolaan.

Seuraavana päivänä illallistimmekin La Tegalassa. Sunnuntaina söimme hampurilaiset Tequila Barissa rantakadulla sekin. Täältä saa hyviä drinkkejä ja tilattaessa turistimatkoja Customer Travelsilta saa joka reissupäivälle -50% alennuskupongin ensimmäisistä drinkeistä. Mojito oli elämäni paras mojito, jonka olen juonut. No mutta kuitenkin hampurilaisiin. Kuivaa kuin mikä, mutta kyllä sillä nälkä lähti eikä ruokamyrkytystä saatu.

Maanantaina söin pasta bolognesea ja mieheni tilasi pizzaa hotellimme läheltä olevasta Nico's ravintolasta. Paras ikinä syömäni pizza (maistoin ensimäisenä päivänä mieheni annoksesta), jota söinkin kahten muuna päivänä loppureissulla, sillä paikasta sai tilata mieleisensä pizzan jos listavalikoima ei miellyttänyt. Viimeisenä päivänä meille selvisikin, että kokki oli tehnyt hommia Rovaniemellä pari vuotta, joka selittänee paikan laadukkaan ruuan. Kaksi tarjoilijaa puhui sujuvasti englantia, mutta kahden miestarjoilijan kanssa tuli tilauksessa hieman ongelmia.

Tiistaina eksyimme italialaiseen, joka sekin sijaitsee rantakadulla Casinon suuntaan. Sorrento di Italia tarjosi hyvää ruokaa tuotantolinjajälkiruokaa lukuunottamatta ja hyvää palvelua. Myös paikalliset kävivät täällä syömässä.

Keskiviikkona söimme turistimatkan järjestämässä buffetissa. Syödessäni vain toivoin, etten saisi ruokamyrkytystä. Tarjolla oli ranskalaisia, kaaliraastetta, kanan koipia, friteerattua kanaa ja sipulia, epämääräisiä lihapullia kastikkeessa sekä jotain paellan tapaista. Jälkiruokana oli sitruunakakkua, jota olisi voinut syödä vatsansa täyteen, sillä se oli hyvää, vaikka kaupan tavaraa varmasti olikin sekä ruokamyrkytysriski suhteellisen pieni.

Torstaina ja perjantaina söimme Nico'sissa sillä se oli ainoaa ruokaa mitä minun enää teki mieli syödä -kotiruokaa ja Suomen ravintolaruokaa lukuunottamatta.

Hieman harmittaa ruuan osalta, sillä itse haluaisin tutustua paremmin paikalliseen ruokakulttuuriin jos vaivaudun matkustamaan kotikaupunkiani pidemmälle, mutta ravintoloita olisi tarvinnut etsiä oikein etsimällä, jotta jotakin edes vähänkään tyydyttävää olisi löytänyt ja olin kuitenkin lomalla. Lanzaroten perunat ja vuohenjuusto ovat kuitenkin kokeilemisen arvoisia. Ilman myrkytyksiä selvittiin, ellei salmonellatesti toisin osoita tai chorizo-levitteestä saatu trikinoosia.

La Tegala, Lanzarote

Kävin avokkini kanssa pienellä talvilomalla etelän auringon alla Lanzarotella. Matkustaessa aika usein tulee syötyä vain ulkona, joten tämä oli oiva tilaisuus kartuttaa lisää ravintolakokemuksia. Teen muista ravintoloista oman koosteen, mutta tämä ravintola ansaitsee kyllä oman postauksen.

La Tegala sijaitsee noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Puerto del Carmenista, jossa hotellimme sijaitsi. Tämä ravintola oli ainoa, jossa pystyin syömään ajattelematta salmonellatartuntaa tai muita mahdollisia turistivaivoja. Ravintolalla ei ole yhtään Michelin-tähteä, mutta on kyllä saanut suosituksen.

Saaren varmasti yksi moderneimmista rakennuksista kätkee sisälleen mukavan viihtyisän ja maisemarikkaan ravintolan. Olimme ainoat asiakkaat, mikä johtunee siitä, että söimme tyypilliseen suomalaiseen klo 18.00 aikaan, emmekä myöhemmin hämärän tullessa, jota paikalliset sen sijaan suosivat. Hyvänä puolena ainakin se, että palvelu ja ruoka ei ollut kiireellä tehty, ja näin helpotusta arvosteluun ei sen turvin ole luvassa.

Vanhempi tarjoilijatar ohjasi meidät pöytiin istumaan. Saaren karun maaston huomioonottaen näkymät ravintolan ikkunasta olivat hienot. Varsinkin kun sai seurata auringon laskua edessä olevan tulivuoren taakse. Muuten ravintola oli hyvin valoisa ja hyvin yksinkertaisesti, mutta modernisti sisustettu.

Tarjoilijatar ojensi meille menut ja viinilistan sekä kyseli haluaisimmeko vettä, johon tietysti vastasimme myöntävästi. Viinivalikoima oli mielestäni menun nähden sopiva, mutta tällä kertaa pyysin tarjoilijaa tuomaan meille jotakin, joka sopisi kokonaisuutena hyvin tilaamiemme ruokien kanssa ja laseihimme päätyi punainen Azpilicueta, Crianza 2008, Rioja. Viinin kanssa samaan aikaan tarjoilija toi pöytäämme leipää sekä paahdettua leipää chorizo-levittellä, joka oli äärettömän hyvää.

Ennen varsinaisia alkuruokia saimme keittiön tervehdyksen meribassiterriini juuressipsillä. Meribassi oli kyllä aikansa elänyt ja enemmänkin, joten onneksi pala oli pieni, sillä muuten olisi tervehdys palannut keittiöön kokin ihmeteltäväksi.

Varsinaisena alkuruokana Ropa Vieja eli kanarialainen seepia-kikhernemuhennos. Kikherneet olivat kyllä niin jauhoisia, että jouduin palauttamaan annoksen puoliksi syötynä seepian palaset kadonneena takaisin keittiöön, josta tarjoilija hieman loukkaantui. Seepia muistutti hyvin paljon kampasimpukkaa, mutta hieman tiiviimpää sellaista. Voisin kyllä syödä jatkossakin. Ravut maistuivat liikaa merivedelle ja niissä oli peräsuolet paikallaan, joten maistamisen jälkeen jäivät lautasen reunalle. En muuten missään ole törmännyt näin kuumaan lautaseen. Tarjoilija kyllä siitä vihjaisi, mutta onnistuin silti polttamaan näppini tohelo kun olen.

Avokkini alkuruokana oli lajitelma tyypillisiä espanjalaisia alkuruokia. Ainakin friteerattua simpukkaa, veri-pähkinäpallo, graavilohikreemillä täytettyjä taateleita, friteerattu vuohenjuustopallo paikallisesta juustosta, katkarapurulla, kinkku -ja juustoleivos sekä friteerattua kinkkua. Ehdoton lemppari lautasella oli graavilohikreemillä täytetyt taatelit, joita aion valmistaa kotonakin. Simpukka oli molemmille uusi tuttavuus, mutta hyvää sekin. Vuohenjuusto paljastui minulle ikävänä yllätyksenä, mutta tuoreutensa ja ehkä normaalia miedomman makunsa ansiosta en oksentanut lautaselle. Ehkä vielä jonain päivänä opin syömään tätä "herkkua".

Pääruuan kohdalla otin riskin, sillä oikein laadukas tuore karista ei maistu villalle, mutta tälläkertaa karitsa ei ollutkaan niin laadukasta, mutta syötävää kumminkin friteerattua karitsaa Lanzaroten tapaan, perunoita ja vihanneksia. Perunat eivät enää olleet minulle uusi tuttavuus, mutta pidin niistä, sillä ne muistuttavat hyvin paljon meidän uusia perunoitamme - vain voi puuttuu. Kasvislisäke oli hyvin mieleinen ja kaikissa oli puhtaat tuoreet maut. Valitettavasti liha oli kuitenkin hieman turhan vanhaa ja harmaata. Kuvassa olevaa mojo-kastiketta ostin itselleni tuliaiseksi.

Herra tilasi itselleen neljä lihaa: broilerin rintafilee, porsaan kylkeä, naudan entrecôte sekä karitsan makkara. Kastikkeena sinappimajoneesi, lisukkeina yrttiperunaa ja wokattuja kasviksia.

Kaipasin jälkiruuaksi jotakin raikasta tuhdin karitsan jälkeen ja päätin tilata mango-samppanjasorbéen ja parempi puoliskoni päätyi jälleen lajitelmaan: riisivanukas, suklaa soufflé, kiivi-juustokakku, crème brûlée sekä viikunahilloa. Mango-samppanjasorbée oli turhankin samppanjainen tai tarkemmin se sisälsi cavaa eikä samppanjaa, mutta raikas kuitenkin. Ulkonäöltään ehkä hieman surullinen esitys. Lajitelmassa crème brûlée oli kyllä pohjanoteeraus - pelkkää lilluvaa kermaa kupissa ja hieman liekitettyä sokeria koristeena. Juustokakku on aina juustokakku ja riisivanukas oli kuin raaka riisipuuro. Jälkiruuan paras oli taivaallinen viikunahillo, jota sitäkin ostin mukaani, mutta en usko sen olevan yhtä hyvää kuin tämä kokin tekemä.

Ruuasta yleisesti: Kokonaisuutena ruuat olivat hieman pettymys, mutta jokaisesta ruuasta löytyi silti hyviä komponentteja. Mikäli raaka-aineiden laatu olisi ollut parempi, erityisesti karitsan kohdalla, uskoisin ruokien voineen olla parempia. Positiivista kuitenkin, kyllä tämä turistirysän rantakeittiöt voittaa. Ja mikäli joku kulinaristi saarelle eksyy, suosittelen kuitenkin käväisemässä ravintolassa, sillä muualta ei tuntunut löytyvän paikallista ruokatarjontaa, jota itse kuitenkin haluaisin matkustellessani syödä, enkä spaghetti bolognesea, pizzaa tai joka paikassa tarjottavaa beef sirloinia. Samalla hinnalla ei Suomessa syö.

Palvelusta yleisesti: Mikäli tarjoilijatar olisi osannut englantia enemmän kuin hello and welcome, eikä olisi unohtanut kaataa lisää juomia, niin palvelu olisi ollut nappi suoritus. Kielimuurista huolimatta saimme kuitenkin kaikki ne ruuat, jotka olimme tilanneetkin.

Sisustuksesta ja tunnelmasta yleisesti: La Tegala on moderni ja viehättävä pieni ravintola. Tunnelma ravintolassa oli erittäin rauhallinen ja myös viihdyttävä, sillä taustalta kuului tarjoilijattaren laulua baarin puolelta. Valitettavasti en huomannut tarkistaa pyörätuolilla pääsyä ravintolaan, mutta pääovelle ainakin vei rappuset.

* Yksi tähti