Smör, Turku

Yleisestä käytännöstäni poiketen illallistin Smörissä kahdesti ennen tämän arvostelun kirjoittamista, sillä ensimmäisellä kerralla minulle ei tullut varmaa oloa siitä, kuinka monta tähteä ravintolan tulisi ansaita. Valitettavasti kuitenkin tekniikkakokeiluni muistiinpanojen kirjoittamisesta puhelimeeni osoittautui täysin fiaskoksi, sillä muistiinpanot katosivat muistista puhelimen päivityksen myötä. Todella noloa. Onneksi ammattimainen ravintolahenkilökunta paikkasi tilanteen lähetettyäni sähköpostia asiasta, ja suurin osa ensimmäisen illallisen ruuista saatiin selvitettyä. Suurkiitokset siitä.

Kuvassa liitutaulussa kesän aukioloajat.

Smör I

Ensimmäisellä kerralla päätin kokeilla Smörin viiden ruokalajin yllätysmenua sekä sille räätälöityä viinipakettia yhteishintaan 99,00 euroa. Alkuun joimme lasilliset Tarlantin kuohuvaa.

Smörin itse valmistamat leivät olivat erittäin maukkaita. Leipää tarjoiltiin myös myöhemmin lisää, mikä oli minulle ehkä hieman vieraampi käytäntö, mutta ei mikään huono sellainen. Itse halusin kuitenkin pitää vatsassa tilaa ruualle leipien maistuvuudesta huolimatta.

Keittiön tervehdykset vaihtelevat luonnollisesti päivittäin, joten varmuudella ei pysty sanomaan mitä tässä tarjoiltiin, mutta kovan mietinnän jälkeen muistiini hiipi mielikuva aniksesta ja suklaasta. Tiedä sitten, maistui ainakin.

Alkuun kuhatartar ja friteerattua tiikerirapua. Muistan vieläkin kuhatartarin suutuntuman kuinka pehmeältä ja tuoreelta kala maistui. Tillin tuoma vivahde kruunasi makukokonaisuuden.

Kampasimpukkaa, porkkanakreemiä ja cava-vaahtoa. Porkkanan maku olisi saanut ehkä hieman voimakkaammin tulla esille porkkanakreemistä, mutta koostumukseltaan ja ulkonäöltään varsin veikeä luomus. Cava-vaahto olikin uusi tuttavuus ja sopi mainiosti kampasimpukan kaveriksi. Mietin kuitenkin seuralaiseni kanssa, kuinka suuri variaatio kampasimpukoiden koossa voi olla riippuen siitä, keneltä ne on hankittu. Turun ravintoloissa nimittäin kampasimpukoiden koko on melkein puolet verrattuna Helsingissä tarjoiltuihin kanssaeläjiin.

"Voi ei" ajattelin, kun kuulin sanan kateenkorva tarjoilijan suusta hänen ojentaessaan annosta eteeni. Varautuneella asenteella tartuin kuitenkin haarukkaan muistaen viime kohtaamiseni Chez Dominiquessa tämän rauhasen kanssa. Tiedä sitten mitä taikoja keittiössä on tapahtunut vai onko tuoreusseula keittiömestarilla ehdottoman tarkka, nimittäin minä jopa pidin tästä kateenkorvasta. Helsingissä tulleesta oksennusrefleksistä ei ollut tietoakaan ja söin hymyssä suin lautaseni tyhjäksi. Risottoon olisin kuitenkin ehkä hieman kaivannut lisää suolaisuutta.

Pääruokana tarjoiltiin härän ulkofilettä, neitsytperunaa sekä kesätorin antimia. Hieman harmitti tässä kohtaa, sillä lupaavalta näyttänyt alku tyssäsi vähän tähän. Olisin kaivannut hitusen enemmän suolaa tuodakseen lihan omaa makua paremmin esille, sen sijaan paistopinta ja koostumus olivat onnistuneet. Pidin paljon annoksen lisukkeista, sillä jokainen maistui puhtaasti itselleen eikä makua oltu peitelty kastikkeella tai millään muullakaan. Perunaan en ollut pitkään aikaan ravintolassa törmännyt. Vaatii tietynlaista rohkeutta ja ammattitaitoa tarjoilla perunaa juuri sellaisenaan kuin se on keitettynä aiheuttamatta asiakkaalle sellaista oloa kuin olisi kotonaan syömässä. Siltikin tämä annoksen kohdalla vau-kokemus jäi kokematta.

Ennen varsinaista jälkiruokaa väliraikkaana sitruunaverbenajäätelöä ja marjoja. Mikä makukokemus. Silkkisen pehmeä sitruunaverbenajäätelö ja puhdas marjojen maku yhdistettynä yksinkertaisesti toimii.

Jälkiruokana vadelmamoussea, luonnonlakritsajäätelöä ja suklaakeittoa. Vadelma maistui täydellisen puhtaasti ja lakritsajäätelö oli rehellisesti parasta mitä olen syönyt. Jäätelön rakastajana tämä annos kyllä onnistui lopettamaan menukokonaisuuden täydellisesti. Suklaakeitto toi annokseen hienovaraista täyteläisyyttä. Tarjoiluastia ei välitettavasti näy kuvasta kunnolla, mutta kyseessä oli annokseen nähden suhteellisen iso kulho, mikä ehkä sai hieman hymyilyttämään erikoisuudellaan.

Smör II

Toisella kerralla päätin koota itse listasta mieleisen kokonaisuuden nähdäkseni millaisia luomuksia keittiöväki on keksinyt uutta menua laatiessaan.

Alkuun keittiön tervehdyksenä sellerikeittoa juotavassa muodossa. Hauska idea, maultaan ehkä hieman liian voinen, mutta kyllä sieltä sellerikin tuli esiin. Syksyisellä teemalla aloitetaan.

Menin sanattomaksi kun ylikypsää karitsan kylkeä, vadelmamysliä ja rosmariinipyrettä kannettiin eteeni. Niin kauniin syksyiset värit ja huolellinen esillepano sai oloni raukeaksi. Mysli olisi ehkä kuitenkin kaivannut hieman enemmän vadelmaisuutta, rosmariinipyreessä itse rosmariini jäi vaisuksi. Karitsassa valiettavasti maistui kuitenkin pistävä villa koostumuksen ollessa kuitenkin täydellinen.

Jostain kumman syystä en ole kalaa pahemmin ravintolassa syönyt, sillä olen kyseenalaistanut sen tuoreuden menekin perusteella. Riskillä menin, mutta onneksi niin tein. Haudutettua turskaa, rapuperunaa ja kruunutillikastiketta osoittautui varsin maistuvaksi kokonaisuudeksi ja olin positiivisesti yllättynyt, että kalaa oli niinkin paljon lautasella. Juuri sopivan kypsää, että kalan pehmeä maku ei mennyt piloille eikä ollut kuivunut. Rapuperuna oli minusta toimiva idea, ja siinäkin kummankin oma maku erottui selvästi mutta toimivat myös yhdessä.

Seuralaiseni päätti tilata itselleen pääruuaksi paahdettua härän kuvetta. Annoksessa myös sipulipyreetä ja friteerattuja riisipalloja. Varsin omaperäinen idea tuoda tekstuuria annokseen friteeraamalla riisiä. Lihassa olisi omasta mielestäni saanut olla enemmän suolaa, mutta suuremmaksi kompastuskiveksi osoittautui se, että ruoka oli jo haaleaa kun se tuotiin ystäväni eteen. Valitettavasti kylmä liha ei toimi, vaikka koostumus muuten olisikin kohdillaan. Sipulipyreeseen olisin kaivannut vielä vähän enemmän sipulisuutta.

Jälkiruuaksi ystäväni päätti maistaa vuohenjuustoa kovan varmistelun jälkeen, että se olisi minulle ok. Ainoa ruoka mitä en ole oppinut syömään monista yrityksistä huolimatta on nimittäin vuohenjuusto. Jo pelkkä sen haju saa minut voimaan pahoin. Laatuvaatimukset lienevät hyvinkin tarkat Smörin keittiöväellä, sillä tämä juusto ei vallannut hajullaan koko salia eikä edes meidän pöydän ympäristöä. Siksipä usklatauduin jopa maistamaan sitä. En lämmenyt, kuten en uskonutkaan, mutta jo se, että en siirtynyt vessaan yökkäämään maistamisen jälkeen kertoo erinomaisesta juustosta. Juuston lisukkeet muun muassa pähkinät ja omenasose olivat piste i:n päälle.

Rosepippurimoussea ja ruususerbettiä. Voiko tuota annosta olla enään ihastelematta. Toinen annos kautta aikojen jota en millään olisi raaskinut laittaa suuhuni. Onneksi minulla on valokuvat muistona. Ruususerbetti maistui raikkaalle ja mikä tärkeintä - ruusulle. Rospippurimousse sen sijaan jäi vähän vaisuksi pippurin suhteen, mutta muutoin oikein maistuva ja ihanan pehmeä koostumus. Innostuin jopa kuvaamaan yksityiskohtia annoksesta.

Ravvintola on sisustettu modernisti säilytteän kuitenkin entisaikojen muistoja seinillään. Seuralaiseni mielestä kuitenkin paikka olisi ehkä ollut parempi hieman vähemmän modernimpana, mutta itseäni se ei juurikaan haitannut. Tunnelma ravintolassa oli rauhallinen, lukuunottamatta tietenkin yhtä railakasta juhlaseuruetta, mutta akustiikka toimi ravintolassa hyvin. Ja mikä on hyvin on se, että vaikka pöydät ovatkin aika lähekkäin toisiaan ja voit kuulla puheensorinan taustalla, et silti erota tarkkaan mistä siinä viereisessä pöydässä oikein puhutaan.

Ravintolaan pääsee pyörätuolilla ja lastenrattailla Kauppiaskadun puolelta kirjastotalon ja toisen rakennuksen välisestä porttikongista, toisinsanoen kirjaston sisäpihalta, josta tarjoilija tulee avaamaan oven. En muista nähneeni kuitenkaan ovikelloa, joten lienee tarpeellista käydä pyytämässä ovea auki Läntisen rantakadun puolelta.

En jaksa lopettaa ihmettelemästä Smörin yksi toisiaan kauniimpia annoksia sekä sitä, miten jokainen jälkiruoka on osoittautunut menestykseksi siinä missä moni muu ravintola on flopannut. Pidän myös siitä, miten ravintolassa uskalletaan käyttää tarjoilijoiden ammattiaitoa esimerkiksi kastikkeen tarjoilussa tai niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin kahvin kaatamisessa tarjoilupannusta kahvikuppiin. Viinivalinnat ovat olleet aina vähintäänkin loistavia, erityisesti toisella kerralla vuohenjuuston kanssa tarjoiltu Ca Rugate L´Ermita 2008 Regiotto della Valpolicella, Corvina, Rondinella. 

Palvelussa vähän ehkä harmittaa se, että vaikka tämä jälkimmäinen menu jo jonkun aikaa ravintolassa oli ehtinyt olla ja taitaa olla edelleenkin, niin tarjoilijat tuntuivat olevan hieman ulapalla. Poikkeuksena juustolle viiniä ehdottanut tarjoilijatar. Lisäksi toisella kerralla jouduin myös täyttämään itse oman vesilasini useaan otteeseen ja keittiöntervehdyksen lasia ei korjattu missään välissä pois pöydästä.

Vaikka Smör tarjosi uskomattoman kauniita annoksia, maukkaita sellaisia, silti se jokin ei toisesta kerrasta huolimatta tullut - se syy miksi juuri halusin käydä ravintolassa kahdesti.

Kaksi ja puoli tähteä

**1/2